Don Luis polki raivoissaan jalkaa. Hän olisi halunnut pirstoa auton kappaleiksi. Hän olisi halunnut…
"Hän se on, kuuletteko, Mazeroux, se on Sauveraudin auttajatar, joka on tehnyt kaikki. Sanon sen teille nyt, koska heikkoudessani olen taipuvainen häntä säälimään. Niin, minä olen heikko raukka. Hänellä on sellaiset vakavat kasvot lapsensilmineen. Mutta hän se on, Mazeroux. Hän asuu minun talossani. Pankaa mieleenne hänen nimensä: Florence Levasseur. Te vangitsette hänet, eikö niin? Minä ehkä en voisi sitä tehdä. Rohkeuteni pettää kun katson häneen. Tosiasia on, etten milloinkaan ennen ole ollut rakastunut. On ollut toisia naisia… mutta ei, ne ovat olleet ohimeneviä mielikuvia… ei edes sitä… en edes muista menneisyyttä. Florence sitävastoin…! Teidän on vangittava hänet, Mazeroux! Teidän on vapautettava minut hänen silmistään. Ne polttavat minua kuin myrkky. Jos ette vapauta minua, tapan hänet niinkuin tapoin Doloresin… tahi tappavat he minut… tahi… oh, en tiedä… on tuhat ajatusta, jotka tekevät minut villiksi! Nähkääs, on toinen mies… Sauveraud, jota hän rakastaa.
"Oh, he ovat häpeämättömiä, nuo kaksi! He ovat tappaneet Fauvillen, ja pojan, ja vanhan Langernaultin, ja ne molemmat vajassa ja vielä muita: Cosmo Morningtonin, Vérot'n ja toisia. He ovat villipetoja, erittäinkin tyttö. Ja jos te näkisitte hänen silmänsä…"
Hän puhui niin hiljaa, että Mazeroux tuskin kuuli. Hän oli päästänyt tämän irti ja näytti aivan epätoivon murtamalta.
"Kas niin, isäntä", sanoi komissario. "He ovat vain tyhmyyksiä. Ikävyyksiä vaimoväestä… niitä on ollut minulla kuten muillakin. Vaimoni — niin, minä menin naimisiin teidän poissa ollessanne — vaimoni käyttäytyi huonosti, hän teki elämäni helvetiksi, niin, siksi juuri. Kerron teille kaikki kuinka hän palkitsi suudelmani."
Hän vei don Luisin automobiilin luo ja asetti hänet etuistuimelle.
"Levätkää nyt. Ei ole kovin kylmä ja meillä on hyviä huopapeitteitä. Ensimmäisen talonpojan, jonka aamulla varhain tapaan, lähetän lähimpään kaupunkiin hakemaan mitä tarvitsemme… Kerron teille vaimostani…"
Don Luis ei saanut milloinkaan tietää mitä oli rouva Mazerouxille tapahtunut. Jännittävimmätkään perheonnettomuudet eivät olisi voineet häiritä hänen syvää untaan.
Hän ei herännyt ennenkuin myöhään aamulla. Kello seitsemän huusi
Mazeroux erästä polkupyöräilijää ja pyysi häntä ajamaan Chartesiin.
He lähtivät kello yhdeksän. Don Luis oli jälleen saanut takaisin kylmäverisyytensä. Hän kääntyi komisarioon: