"Kaikki käy hyvin. Minä olin peloissani, että Florence epäili jotain eikä ollut palannut takaisin. Nyt ei hän voi välttää meitä."
He menivät läpi eteisen ja ylös portaita ensimmäiseen kerrokseen.
Mazeroux hykerteli käsiään.
"Vai niin, te olette tulleet järkiinne."
"Olen ainakin tehnyt päätökseni. Minä en tahdo, kuuletteko, minä en tahdo, että rouva Fauville ottaa itseltään hengen; ja kun ei ole mitään muuta keinoa estää onnettomuutta, uhraan Florencen."
"Ilman kaipausta?"
"Omantunnonvaivoitta."
"Te annatte siis minulle anteeksi?"
"Sen teen ja minä kiitän teitä."
Sitten antoi hän oikeaoppisen iskun tämän leuan alle. Mazeroux kaatui ääntä päästämättä, kuin kuollut, toisen kerroksen portaille.
Portaiden puolivälissä oli pimeä komero, jossa palvelijat säilyttivät astioita ja likaisia talousvaatteita. Sinne kantoi don Luis Mazerouxin, asetti hänet lattialle selkä taloudenhoitajattaren matka-arkkua vasten, pisti nenäliinan hänen suuhunsa ja sitoi hänen kätensä ja jalkansa kahdella pöytäliinalla, joiden päät hän iski lattiaan parilla tukevalla piikillä.