Kun Mazeroux hitaasti heräsi tajuihinsa, sanoi don Luis:
"Arvelen, että teillä on kaikki mitä tarvitsette. Pöytäliina, lautasliina… jotain suussa siltä varalta, että tulette nälkäiseksi. Syökää niin paljon kuin haluatte. Ottakaa sitten pieni unonen niin heräätte raikkaana kuin talviaamu."
Hän sulki oven ja katsoi kelloaan.
Tällä hetkellä oli hänen aikomuksensa loukata Florencea, heittää hänen kasvoilleen kaikki hänen tekemänsä kauheat rikokset ja sillä tavoin pakottaa hänet muodolliseen tunnustukseen. Sitten kun Marie Fauvillen pelastus oli turvattu saataisiin nähdä. Ehkä hän asettaisi Florencen autoon ja veisi tytön piilopaikkaan, josta hän, käyttämällä tätä ruoskana, saisi poliisin tekemään mitä halusi.
"Minulla on tunti aikaa. Erinomaista!"
Hän juoksi toisessa kerroksessa olevaan makuuhuoneeseensa ja pisti kasvonsa kylmään veteen. Milloinkaan ei hän ollut tuntenut koko olemustaan niin kiihottuneeksi, koskaan eivät sokeat vaistot olleet olleet näin irrallaan.
"Se on hän", mutisi don Luis. "Kuulen hänen tulonsa. Hän on portaiden alapäässä. Vihdoinkin! Oh, mikä ilo saada hänet eteensä! Kasvoista kasvoihin! Hän ja minä kahdenkesken!"
Hän meni eteiseen salongin ulkopuolella. Hän otti taskustaan avaimen.
Ovi avautui.
Hän huudahti: Gaston Sauveraud oli siellä! Tässä suljetussa huoneessa seisoi Gaston Sauveraud kädet ristissä rinnalla ja odotti häntä.