"Mikä nyt on?"
"Eräs tärkeä kirje komisario Mazerouxille."
"Hän on minun luonani. Antakaa kirje tänne älkääkä häiritkö minua."
Hän aukasi kuoren. Kirje oli lyijykynällä kirjoitettu ja sisälsi seuraavaa:
"Pitäkää varanne, herra komisario! Gaston Sauveraud on talossa. Kaksi henkilöä, jotka asuvat vastapäätä, kertoi, että tyttö, joka on olevinaan taloudenhoitajatar talossa, tuli kotiin puoli kolme, ennenkuin olimme ottaneet paikkamme. Sitten nähtiin hänet siipirakennuksensa ikkunan vieressä. Muutamia silmänräpäyksiä tämän jälkeen avasi joku, arvatenkin hän, pienen, matalan siipirakennuksen kellariin johtavan oven. Melkein heti tuli torin poikki mies ja astui kellarinovesta sisään. Kuvauksen mukaan oli se Gaston Sauveraud. Olkaa sen vuoksi varuillanne. Tulemme pienimmänkin hälyytyksen, ensimmäisen merkin teiltä saatuamme."
Don Luis mietti. Nyt hän ymmärsi kuinka roisto oli tullut taloon ja varmassa piilopaikassa pysytellen oli kyennyt ryhtymään kaikenlaisiin toimenpiteisiin häntä vastaan. Hän eli saman katon alla kuin mies, joka oli osoittautunut hänen pelottavimmaksi vastustajakseen.
"Käy päälle," ajatteli don Luis. "Tuo lurjus on tuomittu ja hänen tyttönsä myös. He voivat valita revolverinkuulan ja poliisin käsirautojen välillä."
Hän oli lakannut ajattelemasta autoa, joka odotti ulkopuolella. Hänellä ei ollut enää mitään aikomusta paeta Florencen kanssa. Jos hän ei tappaisi molempia, laskisi laki kätensä heidän ylleen, käden, joka ei päästäisi otettaan.
Hän sulki ja lukitsi oven, kääntyi jälleen molempiin vankeihin, istuutui ja sanoi Sauveraudille:
"Puhukaamme."