"Eivätkö ne ole sitä sitten teille sanoneet? Eräs perulainen tai espanjalainen aatelismies, en tiedä kumpainen. Lyhyesti ja selvästi 'don Luis Perenna'…"
"Lorua! Minähän juuri kuulin. Don Luis Perenna, ent. muukalaislegioonalainen…"
"Kylliksi, hyvä herra."
"Koristettu kunniamerkein edestä ja takaa."
"Kylliksi, hyvä herra, seuratkaa minua nyt prefektin…"
"Antakaa minun lopettaa, hitto vie! Minä sanoin: ent. muukalaislegioonalainen… ent. sankari… ent. vanki etsivässä osastossa… ent. venäläinen ruhtinas… ent. etsivän osaston päällikkö… ent…"
"Tehän olette hullu!" sähähti komissario. "Mitä nämä kaikki jutut merkitsevät?"
"Se on todellinen historia, herra komissario, ja täydellisesti tosi. Te kysytte, kuka minä olen ja minä sanon sen teille suoraan. Pitääkö minun mennä kauemmaksi taapäin? Minulla on vielä useita arvoja tarjottavina: markiisin, paroonin, herttuan, arkkiherttuan, suurherttuan… koko de Gothan almanakka, hitto vie! Jos joku sanoisi minulle, että olen ollut kuningas, niin kaikkien pyhimysten nimessä, en uskaltaisi vannoa vastaan!"
Komissario Mazeroux ojensi kätensä, jotka olivat tottuneet karkeisiin askareihin, tarttuen toisen, kuten näytti, heikkoihin ranteihin ja sanoi:
"Ei mitään tyhmyyksiä. En tiedä kenen olen saanut kiinni, mutta minä en teitä päästä. Jos teillä on jotain sanottavaa, saatte sen sanoa prefektille."