"Älä puhu niin kovaa, Alexandre."
Molemmat heikot ranteet vapautuivat silmänräpäyksessä, komisarion vahvoihin käsiin tartuttiin nyt vuorostaan ja don Luis sanoi irvistäen:
"Etkö sinä tunne minua, tyhmyri!"
Komissario Mazeroux ei sanonut sanaakaan. Hänen silmänsä tunkeutuivat vielä kauemmaksi päästä. Hän yritti tajuta, mutta oli aivan lamaantunut. Tämä äänensävy, tapa laskea leikkiä, koulupoikamainen pilanteko yhtyneenä tähän uskaliaisuuteen, näiden silmien yllättävä ilme ja lopuksi lisänimi Alexandre, joka ei ollenkaan ollut hänen ja jota ainoastaan yksi ainoa henkilö oli käyttänyt monta vuotta sitten… oliko se mahdollista?
"Isäntä!" sammalsi hän. "Isäntä!"
"Miksikä ei?"
"Ei, ei, sen vuoksi että…"
"Sen vuoksi että?"
"Sen vuoksi että te olette kuollut."
"Mitä sitten? Olen kuollut… luuletteko te sen estävän minua elämästä?"