"Se, että te olette muuttaneet huonetta, osoittaa, että te pelkäätte jonkun hyökkäävän. Ketä epäilette? Jotain vihollista, joka asuu talossa? Jotain palvelijaa? Tahi vieraita ihmisiä? Kuinka pääsisivät he siinä tapauksessa sisään? Siitä riippuu kaikki."
"Huomenna, huomenna," vastasi Fauville jäykästi. "Selitän teille kaikki huomenna."
"Miksi ei tänä iltana?" kysyi Perenna.
"Koska minulla täytyy olla todisteita, olenhan jo sanonut… koska vain siitä, että minä puhun, saattaa olla hirveitä seurauksia… ja minä olen peloissani, niin, olen peloissani…"
Hän vapisi todellakin ja näytti niin surkealta ja säikähtyneeltä, että don Luis ei pyydellyt enää.
"Hyvä on", sanoi hän "pyydän siis vain itselleni ja toverilleni lupaa viettää yön täällä, sellaisessa paikassa, josta voimme kuulla, jos te huudatte."
"Kuten haluatte. Ehkä niin on parasta."
Tällä hetkellä koputti eräs palvelijoista oveen ilmoittaakseen, että rouva Fauville halusi ennen ulosmenoaan tavata miestään. Rouva Fauville tuli melkein heti sisään. Hän kumarsi ystävällisesti päätään Perennan ja Mazerouxin noustessa tuoleiltaan. Hän oli kolmenkymmenen ja kolmenenkymmenenviiden välillä, vaalea ja hymyilevä. Hänellä oli siniset silmät, aaltoileva tukka ja hiukan kuihtuneet, mutta rakastettavat ja kauniit kasvot. Hänen avonaisen iltapukunsa päällä oli pitkä kukikas silkkiviitta.
Hänen miehensä sanoi kummastuneena:
"Aiotko ulos tänä iltana?"