"Mutta…"
"Ettekö ymmärrä? Ettekö ymmärrä, että minä kummastelen…"
"En, mitä sitten?"
"Onko hän kuollut!"
"Tehän olette hullu!"
"En… en tiedä, minulla on tunne kuolemasta…"
Lamppu kädessä seisoi hän kuin lamaantuneena vuoteen vieressä, ja hänellä, joka ei ollut koskaan maailmassa pelännyt, ei ollut rohkeutta suunnata valoa Hippolyte Fauvillen kasvoihin. Kauhistava hiljaisuus levisi ja täytti huoneen.
"Hän ei liiku, isäntä!"
"Tiedän… tiedän… ja nyt huomaan, ettei hän ole liikahtanut koko yönä. Se se on, joka minua pelottaa."
Hänen täytyi todella ponnistaa ottaakseen askeleen eteenpäin. Nyt hän melkein kosketti vuodetta.