"Piru vieköön!… Piru vieköön!" toisti Mazeroux.
Milloinkaan koko seikkailurikkaan elämänsä aikana ei Perenna ollut kokenut näin musertavaa iskua. Se aiheutti hänelle äärettömän väsymyksen tunteen ryöstäen hänen liikkumis- ja puhekykynsä. Isä ja poika olivat kuolleet! He olivat tulleet murhatuiksi yöllä. Muutamia tunteja sitten, vaikka talo oli vartioitu ja jokainen uloskäytävä ilmanpitävästi suljettu, olivat molemmat tulleet myrkytetyiksi saatanallisella pistoksella, täsmälleen samalla tavoin kuin Vérot ja Cosmo Mornington.
"Piru vieköön," sanoi Mazeroux vielä kerran. "Ei hyödyttänyt mitään nähdä niin paljon vaivaa noiden ihmisparkojen takia ja tehdä sellaisia ihmetöitä pelastaakseen heidät."
Huudahdus sisälsi moitteen. Perenna käsitti sen ja myönsi:
"Olette oikeassa, Mazeroux; minä en ollut tämän tehtävän tasalla."
"Enkä minä liioin".
"Te… tehän ette ole olleet mukana asiassa kuin eilisillasta."
"Aivan niinkuin tekin!"
"Niin, tiedän, eilisillasta, ja nuo toiset ovat työskennelleet useita viikkoja. Mutta nämä kaksi ovat joka tapauksessa kuolleet ja minä olin läsnä, minä, Lupin, olin läsnä. Asia on tapahtunut minun silmieni edessä ja minä en nähnyt mitään! Minä en huomannut mitään. Kuinka se on mahdollista?"
Hän paljasti poikaraukan olkapään ja osoitti pistoksen jättämää merkkiä olkapäässä.