"Sama merkki… selvästi sama merkki, jonka löydämme isässäkin.
Nuorukaisella ei toki näytä olleen mitään tuskia. Pieni poikaraukka!
Hän ei näyttänyt vahvalta. Joka tapauksessa kauniit kasvot. Mikä
hirveä isku äidille, kun hän saa tästä tietää!"
Etsivä komisario itki kiukusta ja säälistä mutisten yhtämittaa:
"Piru vieköön!… Piru vieköön!"
"Meidän on kostettava heidät, eikö niin, Mazeroux?"
"Senpä uskon! Kaksinkertaisesti!"
"Yksi kerta riittää, Mazeroux. Mutta se on tehtävä suunnitelman mukaan!"
"Sen vannon."
"Aivan niin; vannokaamme. Vannokaamme, että nämä kaksi kuolemaa tulevat kostetuiksi. Vannokaamme, ettemme laske aseitamme ennenkuin Hippolyte Fauvillen ja hänen poikansa murhaajat ovat saaneet ansaitun palkkansa."
"Vannon sen, niin totta kuin toivon tulevani autuaaksi."
"Hyvä", sanoi Perenna, "ja nyt toimeen. Ilmoittakaa puhelimella poliisilaitokseen. Olen varma, että herra Desmalions hyväksyy sen, että ilmoitamme hänelle viipymättä. Hän on seurannut tätä asiaa innokkaasti."