"Numero 514 — sarja 23, on minun hallussani.
Arsène Lupin."
* * * * *
Joka kerta kun alan kertoa niitä lukemattomia seikkailuja, joista Arsène Lupinin elämä koostuu, niin tunnen tehtäväni niin joutavaksi, sillä minun mielestäni tuntee lukija hänen tavallisimmatkin seikkailunsa. Tottahan on että tuskin löytyy ainoatakaan käden liikettä — jonka on tehnyt tuo "kansallisvarkaamme", joksi häntä on kutsuttu — jota ei ole aivan tarkkaan kuvattu, ei ainoatakaan tekoa, jota ei ole tutkittu joka puolelta, ei ainoatakaan toimenpidettä, jota ei ole kuvattu yksityiskohtia myöten niin tarkkaan kuin tavallisesti kuvataan vain sankarillisia tekoja.
Kuka esimerkiksi ei tuntisi kertomusta "Vaaleatukkaisesta naisesta" monine kummallisine yksityiskohtineen joista sanomalehdet mainitsivat suurilla kirjaimilla: Numero 514, sarja 23! Henri-Martin-puistokadun rikos! Sininen timantti! Miten suurta melua pidettiinkään suuren englantilaisen salapoliisin Sherlock Holmesin sekaantuessa asiaan! Mikä mielten kuohu jokaisen yksityistapauksen jälkeen, joista näkyi näiden molempien suurten taiteilijoiden keskinäinen taistelu! Ja mikä melu kaduilla sinä päivänä, jona sanomalehtipojat huusivat: "Arsène Lupin on vangittu!"
Puolustukseni on se, että minä julkaisen uusia tietoja: minä ilmaisen salaisuuden avaimen. Noiden tapausten ympärille on aina jäänyt hämäryyttä, minä poistan sen. Minä painatan monasti luettuja sanomalehtikirjoituksia, minä kopioin entisiä haastatteluja: mutta minä järjestän, luokittelen ne ja muodostan ne totuuden mukaisiksi. Auttajani on Arsène Lupin, jonka ystävällisyys minua kohtaan näyttää olevan loppumaton. Toisinaan minua auttaa myös Watson, Sherlock Holmesin ystävä ja uskottu.
Kaikki muistavat mikä naurunräjähdys syntyi, kun sanomalehdet julkaisivat nuo molemmat sähkösanomat. Arsène Lupinin nimi oli odottamaton lahja, joka lupasi paljon huvia suurelle yleisölle. Ja tuohon yleisöön kuului koko maailma.
Credit Foncierin heti tekemien tutkimuksien kautta saatiin selville, että numero 514 — sarja 23, oli Credit Lyonnais-pankin Versaillesissa olevan haaraosaston kautta myyty tykistön komentajalle Bessylle. Komentaja oli kuollut pudottuaan ratsun selästä. Muutamien toverien kautta, joille hän oli puhellut asioitaan, saatiin tietää että hän vähää ennen kuolemaansa oli myynyt tuon arvan eräälle ystävälleen.
— Tuo ystävä olen minä, vakuutti herra Gerbois.
— Todistakaa se, sanoi Credit Foncierin johtaja.