Arsène Lupin julkaisi tuon kirjeen. Uutinen l'Echo de Francessa — jolla oli kunnia olla hänen virallisena äänenkannattajanaan, ja jonka pääosakas hän näytti olevan — uutinen ilmaisi että hän jätti asianajajalleen herra Detinanille kirjeen, jonka komentaja Bessy oli kirjoittanut nimenomaan hänelle.
Siitäpä syntyi riemu: Arsène Lupin ottaa itselleen asianajajan! Arsène Lupin kunnioittaa lain määräyksiä ja antaa varsinaisen lakimiehen edustaa itseään!
Kaikki sanomalehtimiehet ryntäsivät herra Detinanin luo, joka oli vaikutusvaltainen radikaalinen kansanedustaja, rehelliseksi tunnettu henkilö, samalla kun hän oli sukkela, hiukan skeptinen, mielellään lasketellen sanasutkauksia.
Herra Detinan ei koskaan ollut ilokseen saanut tavata Arsène Lupinia — ja hän oli siitä hyvin pahoillaan — mutta hän oli saanut vastaanottaa hänen määräyksensä, ja täysin tuntien mikä kunnia hänelle oli tämä valinta, aikoi hän voimakkaasti puolustaa suojattinsa oikeuksia. Hän avasi salkun, josta löytyivät kaikki asiaa koskevat paperit ja veti esiin komentajan kirjeen. Siinä puhuttiin kyllä arvan luovuttamisesta, mutta ei mainittu saajan nimeä. "Rakas ystävä"… oli vain kirjeen alussa.
— Rakas ystävä, se olen minä, väitti Arsène Lupin pienessä kirjelapussa, joka oli liitetty komentajan kirjeeseen. Ja paras todistus siitä on se, että minulla on kirje.
Lehtimiesten parvi ryntäsi heti herra Gerboisin luo, joka ei osannut sanoa muuta kuin:
— "Rakas ystävä" ei ole kukaan muu kuin minä. Arsène Lupin varasti komentajan kirjeen yhdessä arpalipun kanssa.
— Todistakoon hän sen! vastasi Lupin sanomalehtimiehille.
— Mutta hänhän on varastanut kirjoituspöydän! huudahti herra Gerbois samoille sanomalehtimiehille.
Ja Lupin vastasi: