Hän nousi ja meni Dauphine-portin luona kiinalaiseen paviljonkiin, jossa söi yksinkertaisen aamiaisen, kaksi kananmunaa, vihanneksia ja hedelmiä. Sitten hän palasi Crevaux-kadulle ja sanoi portinvartijalleen:
— Minä pistäydyn vielä huoneistoon ja annan teille avaimet.
Hän lopetti tarkastuksensa huoneessa, joka oli ollut hänen työhuoneensa. Siellä meni hän kaasutorven luo, jonka pää oli taivutettu kaarelle ja joka kulki uunin vieressä, irrotti vaskitulpan, joka sen sulki, kiinnitti pienen torven tapaisen esineen siihen ja puhalsi.
Heikko vihellys vastasi. Pannen torven suulleen hän sanoi hiljaa:
— Onko siellä ketään, Dubreuil?
— Ei ole.
— Voin siis tulla?
— Kyllä.
Hän pani torven paikoilleen sanoen itsekseen.
— Minne asti keksinnöt kehittyvätkään? Meidän aikamme on aivan täynnä pieniä keksintöjä, jotka todella tekevät elämän mukavaksi ja hauskaksi. Ja niin huvittavaksi, varsinkin kun osaa nauttia elämästä siten kuin minä.