— Ei mitään uutta?
— Ei mitään.
— Katu on turvallinen?
— Kymmenen minuutin päästä minä lähden lopullisesti, ja te teette samoin. Jos täältä näette vähintäkään epäiltävää kadulla niin ilmoittakaa minulle.
— Minä pidän aina sormeni hälytyskellon nappulalla.
— Dubreuil, olittehan varoittanut muuttomiehiä koskemasta tähän kelloon.
— Olin, se on täydessä kunnossa.
— Silloin olen rauhallinen.
Molemmat herrat palasivat Félix Daveyn asuntoon asti. Ja tämä, siirrettyään marmoriliuskan paikoilleen, huudahti iloisesti:
— Dubreuil, tahtoisinpa nähdä sen miehen, joka keksi kaikki nämät ihmeelliset laitteet, varoituskellot, sähköjohdot ja puhetorvet, näkymättömät käytävät, liikkuvat lattialaatat, salaiset portaat. Mikä satumainen koneisto!