— Tässä se on.
— Hyvä on. Olkaa hyvä ja jättäkää nämä paperit huostaamme. Meillä on viisitoista päivää tutkiaksemme, että paperit ovat oikeat. Minä ilmoitan heti, kun voitte tulla nostamaan rahat. Tästä lähin uskon, että oman etunne vuoksi olette vaiti ja annatte tämän asian päättyä hiiskumatta sanaakaan.
— Se onkin aikomukseni.
Herra Gerbois ei puhunut asiasta, eikä pankinjohtajakaan. Mutta on salaisuuksia, jotka tulevat ilmi, vaikka kukaan ei ole niistä puhunutkaan, ja äkkiä saatiin tietää, että Arsène Lupin oli rohjennut lähettää herra Gerboisille numeron 514 — sarja 23! Kaikki ottivat tämän uutisen vastaan hämmästyksellä ja ihastuksella. Mikä verraton pelaaja oli hän, joka heitti pöydälle niin tärkeän valtin, tuon kallisarvoisen arvan! Hän ei varmaankaan ollut lyönyt sitä pöytään muuta kuin ehdoin tahdoin saadakseen esiin toisen kortin, jonka kautta asiat saavat tasapainonsa. Mutta jos tuo nuori tyttö pääsisi pakoon? Jos onnistuttiin pelastamaan hänet siitä ansasta, johon hän oli joutunut?
Poliisi tiesi ja tunsi vihollisensa heikon kohdan ja ponnisti voimiaan. Jos Arsène Lupinilta on aseet poissa, jos hän itse on ne heittänyt, jos hän sotkeutuu omiin suunnitelmiinsa, ei saa penniäkään ahneesti haluamastaan miljoonasta… niin silloin heti naurajat ovat toisella puolella.
Mutta Suzannen piilopaikka oli löydettävä. Sitä ei löydetty eikä hän siis myöskään päässyt pakoon!
Samapa se, ajateltiin, asia on selvä, Arsène on saavuttanut ensimmäisen voiton. Mutta vaikein oli vielä jäljellä! Neiti Gerbois oli hänen käsissään, eikä Lupin luovuttaisi häntä muuta kuin viittäsataatuhatta frangia vastaan. Mutta missä ja miten tuo vaihto saattoi tapahtua? Jotta tämä vaihto voisi tapahtua, niin heidän täytyi tavata toisensa, ja silloinhan herra Gerbois voisi ilmoittaa siitä poliisille ja siten saada tyttärensä käsiinsä samalla säilyttäen rahansa?
Kyseltiin professorilta. Aivan murtuneena, haluten olla puhumatta koko asiasta mitään, hän ei antanut mitään tietoja.
— Minulla ei ole mitään sanottavaa, minä odotan.
— Ja neiti Gerbois?