— Sen tein paljon myöhemmin! Silloin hän oli jo poistunut talosta.
— Ja rikos olisi siis tapahtunut hänen lähdettyään?
— Tietysti.
Etsittiin koko talo, ullakolta kellariin, mutta murhaaja oli paennut. Miten? Mihin aikaan? Hänkö vai hänen kanssarikollisensa oli katsonut viisaimmaksi palata rikospaikalle ja hävittää kaikki, mikä voisi antaa hänet ilmi? Sellaisia kysymyksiä pohti oikeuslaitos.
* * * * *
Kello seitsemän saapui poliisilaitoksen lääkäri, kello kahdeksan poliisipäällikkö. Sitten tuli tasavallan prokuraattorin ja tutkintotuomarin vuoro. Sitä paitsi talossa oli etsiviä, tarkastajia, sanomalehtimiehiä, paroni d'Hautrecin veljenpoika ja muita perheen jäseniä.
Tutkittiin kaikkea, tarkastettiin ruumiin asentoa sen mukaan kuin Charles sen muisti, kuulusteltiin sisar Augustea heti hänen tultuaan. Mitään ei saatu selville. Eniten ihmetteli sisar Auguste Antoinette Brebatin katoamista. Hän oli kaksitoista päivää aikaisemmin palkannut tuon nuoren tytön erinomaisten todistusten perusteella, eikä hän mitenkään voinut uskoa tämän jättävän huostaansa uskottua sairasta yksinään juoksennellakseen pitkin kaupunkia.
— Jota paitsi, lisäsi tutkinto tuomari, — hän olisi jo palannut kotiin. Me palaamme yhä uudelleen samaan alkukohtaan: minne hän on joutunut?
— Minä uskon, sanoi Charles, — murhaajan ryöstäneen hänet mukaansa.
Tämä olettamus tuntui uskottavalta ja sopi yhteen monien seikkojen kanssa. Poliisipäällikkö lausui: