"Sen takaan. Sitten meidän on vain vapautettava Stéphane."
"Opettajasiko? Tiedätkö, mihin hänet on teljetty?"
"Melkein. Isoisän meille antamien selitysten mukaan pitäisi täällä olla kaksi kerrosta päällettäin, ja kummankin viimeinen huone on järjestetty vankilaksi. Minulla on niistä toinen. Stéphane on varmaan toisessa, minun alapuolellani. Minua vain kiusaa…"
"Mikä sinua kiusaa?"
"Se, että isoisän kertomuksen mukaan nämä molemmat olivat ennen muinoin kidutuskammioita… kuolemanluolia, niinkuin isoisä sanoi."
"Mitä sinä puhut? Se on kauheaa!"
"Miksi kauhistut, äiti? Näethän, etteivät ne aio minua kiduttaa.
Mutta kun en tuntenut Stéphanen osaksi tullutta kohtaloa,
lähetin hänelle kaiken varalta ruokatarpeita, ja varmaankin on
Kaikki-käy-hyvin keksinyt jonkun tien."
"Ei", virkkoi Véronique. "Kaikki-käy-hyvin ei ole käsittänyt."
"Mistä sen tiedät, äiti?"
"Se luuli, että sinä lähetit sen Stéphane Marouxin huoneeseen, ja se on kasannut kaikki sinne sängyn alle."