"Sepä kummallista! Sitä ei Stéphane, en minä eikä kukaan muukaan ollut aavistanut… ei kukaan muu kuin tämä oivallinen Kaikki-käy-hyvin isäntäänsä etsiessään."
Hän keskeytti puheensa ja kuiskasi sitten:
"Kuuntele…"
Mutta hetken perästä hän jatkoi:
"Ei, sitä ei vielä kuulu. Mutta sittenkin täytyy kiirehtiä."
"Mitä minun on tehtävä?"
"Helppo asia, äiti. Puhkaistessani tämän aukon huomasin, että sitä voisi kylliksi laajentaa, jos voisi vielä poistaa kolme, neljä kiveä vierestä. Mutta ne ovat tukevasti kiinni, niin että siihen tarvittaisiin jokin työase."
"No, minä menen…"
"Juuri niin, äiti, mene takaisin priiorintaloon. Siellä on rakennuksen vasemmalla puolella maakerroksessa vaja, missä Maguennoc säilytti puutarhurina tarvitsemiaan työkaluja. Sieltä löydät hyvin lyhytvartisen kiilakuokan. Tuo se minulle illan suussa. Ensi yön minä hakkaan muuria, ja huomenaamulla syleilen sinua, äiti."
"Kunpa sanasi kävisivät toteen."