"Ehkä se oli jotakin vaistomaista, ehkä aavistusta, sisällistä näkemystä tai jotakin alitajuista, miten tahansa kukin tahtoo selittää. Maguennoc, joka ei hylkinyt vanhimmankaan noituuden harjoitusta, puhui lintujen lennosta ja kanan sisälmyksistä. Mutta hänen ennustuksensa lepäsi vakavammalla pohjalla. Hän väitti lapsena Sarekin vanhuksilta keräämiensä todistusten mukaan, että viime vuosisadan alussa ei Keijukaisten patsaan kirjoituksen ensimmäinen rivi vielä ollut kulunut pois ja että siis voi lukea sen rivin, jolla oli sama loppusointu kuin sanoilla 'Neljä naista ristillä noista':
"Saarella Sarekin vuonna seitsemäntoista…
"Se teki Maguennociin ja hänen ystäviinsä viimeiseltä sitä voimakkaamman vaikutuksen, koska parhaillaan riehui sota. Siitä ajasta alkoi Maguennocin vaikutusvalta yhä lisääntyä, ja yhä varmempana ennakkonäkemyksistään ja sitäpaitsi yhä levottomampanakin hän julisti vielä, että hänen kuolemansa, jota seuraisi herra d'Hergemontin kuolema, olisi merkkinä onnettomuuksiin. Ja niin saapui vuosi 1917 aikaansaaden Sarekissa todellisen kauhun. Tapaukset lähestyivät."
"Kuitenkin… kuitenkin", huomautti Véronique, "tuo kaikki oli järjetöntä".
"Järjetöntä tosiaan, mutta kaikki sai erittäin huolestuttavan merkityksen sinä päivänä, jolloin Maguennoc voi verrata Keijukaisten patsaaseen hakattuja ennustuksen pätkiä täydelliseen ennustukseen!"
"Kävikö se hänelle siis mahdolliseksi?"
"Kyllä. Hän löysi vanhan apottiluostarin raunioista, kiviröykkiöstä, joka oli jäännös jonkinlaisesta suojeluskehästä, vanhan tahraantuneen, kuluneen ja repaleisen messukirjan. Jotkut sivut olivat kuitenkin hyvin säilyneet — varsinkin se, jonka näitte tai josta oikeammin näitte jäljennöksen siellä autiossa hökkelissä."
"Isänikö tekemän jäljennöksen?"
"Isänne tekemän, kuten ovat kaikki nekin, jotka ovat hänen työhuoneensa seinäkaapissa. Muistanette, että herra d'Hergemont mielellään piirusti ja maalaili akvarelleja. Hän jäljensi väritetyn sivun, mutta ei kopioinut piirustukseen liittyvästä runopukuisesta ennustuksesta muuta kuin Keijukaisten patsaaseen kaiverretut sanat."
"Ja kuinka selitätte yhtäläisyyden ristiinnaulitun naisen ja minun välilläni?"