"Jätä uhkaukset. Jos olisin tahtonut surmata sinun lapsesi, olisi se jo tehty. Mutta hänen hetkensä ei ole vielä tullut. Eikä häntä ole määrätty saamaan kuoliniskua minun kädestäni."
Vastoin tahtoaankin Véronique värisi kysyessään:
"Kenen kädestä pitää hänen saada surmansa?"
"Poikani kädestä. Tiedäthän… hänen, jonka juuri näit."
"Vai on hän teidän poikanne, se murhaaja… hirviö…"
"Hänen isänsä on…"
"Vaietkaa, vaietkaa!" käski Véronique käsittäen, että tuo nainen oli ollut Vorskin rakastajatar, ja peläten, että hän tekisi jonkin paljastuksen Françoisin kuullen… "Vaietkaa, sitä nimeä ei saa lausua."
"Se lausutaan, sittenkun on tarvis", vastasi nainen. "Ah, kylläpä minä olen sinun tähtesi kärsinyt, Véronique! Mutta nyt on sinun vuorosi, ja kärsimyksesi on vasta alussa…!"
"Mene siitä!" tiuskasi Véronique, ase yhä ojennettuna.
"Älä uhkaile, sanon sen vieläkin kerran!"