"Ensiksikin miehen, vanhan, paikkakunnan malliin puetun miehen ruumis. Hänellä oli pitkät valkoiset hiukset ja harmaa parta… Voi, sitä vainajaa en koskaan unohda… Hänet oli varmaankin kavalasti murhattu… myrkytetty… en tiedä…"
Honorine kuunteli suu ammollaan, mutta tämä rikos ei näkynyt ilmaisevan hänelle mitään, ja hän virkkoi vain:
"Kuka se oli? Onko pidetty tutkinto?"
"Kun palasin sinne faouëtilaisten kanssa, oli ruumis poissa."
"Poissako? Kuka sen oli korjannut?"
"Sitä en tiedä."
"Ette siis tiedä mitään?"
"En mitään. Mutta ensimmäisellä kerralla löysin hökkelistä piirustuksen… piirustuksen, jonka revin rikki, mutta jonka muisto kiusaa minua vieläkin kuin painajainen… En voi sitä karkoittaa… Kuulkaahan… siellä oli rullaksi kierretty paperiarkki, jolle ilmeisesti oli jäljennetty vanha kuva, ja se kuva esitti… oi, kuinka kauheaa… kauheaa!… se esitti neljää naista ristillä! Ja yksi niistä olin minä, ja siinä oli nimenikin… Toisella taas oli samanlainen päähine kuin teillä…"
Honorine puristi hänen käsiänsä tavattoman rajusti.
"Mitä te sanotte?" huudahti hän. "Neljä naista ristillä?"