Tämä hänen uskonsa oli välitön ja vastustamaton. Poika — hoikempi ja notkeampi — oli sirompi kuin toinen, ryhdiltään arvokkaampi ja asennoiltaan sopusuhtaisempi.
"Se on François", sopersi Véronique. "Niin, niin, se on hän… Sinähän se olet, rakkaani…? Minä tunnen sinut… Toinen on karkea ja raskasliikkeinen… Sinä se olet, rakkaani… Ah, François… minun rakas Françoisini…!"
Ja vaikka molemmat taistelivatkin yhtä vimmatusti, oli tämän pojan ponnistuksissa vähemmän villiä raivoa ja sokeaa kiihkoa. Olisi voinut sanoa, että hän pikemmin koetti haavoittaa kuin surmata ja että hänen hyökkäyksiensä tarkoituksena etupäässä oli suojata itseään väijyvältä kuolemalta. Véronique kävi siitä levottomaksi ja änkytti, ikäänkuin poika olisi voinut kuulla hänen sanansa:
"Älä häntä säästä, rakkaani! Hänkin on hirviö… Voi, hyvä Jumala, jos olet jalomielinen, niin olet hukassa. François, François, pidä varasi!"
Kirkas tikari oli välähtänyt sen pojan päätä kohti, jota hän nimitti omakseen, ja suukapulastaan huolimatta hän oli parahtanut varoittaakseen. Kun François väisti iskun, oli hän varma, että hänen huutonsa oli kuulunut pojan korviin, ja vaistomaisesti hän yhä varoitteli ja neuvoi.
"Levähdä… Suo itsellesi hengähdysaikaa… Älä millään muotoa päästä häntä silmistäsi… Hän valmistautuu johonkin… ryhtyy hyökkäykseen… Hän hyökkää! Ah, rakkaani, hän oli vähällä haavoittaa sinua kaulaan. Varo häntä, rakkaani, hän on petturi… Kaikki viekkaus ja kavaluus on hänestä luvallista…"
Mutta onneton äiti huomasi hyvin, vaikkei vielä tahtonut sitä itselleen tunnustaa, että se, jota hän nimitti pojakseen, alkoi uupua. Eräät oireet ilmaisivat hänen vastustuksensa heikontuvan, kun taas toinen kävi entistä kiihkeämmäksi ja voimakkaammaksi. François perääntyi. Hän joutui pienen kilpakentän reunalle.
"No, no, poju", ilvehti Vorski, "ethän sinä vain aio luikkia tiehesi? Tarmoa, hitto vieköön! Enemmän jäntevyyttä… Muista määrättyjä ehtoja!"
Lapsi hyökkäsi uudella voimalla, ja nyt oli toisen vuoro perääntyä.
Vorski taputti käsiään, ja Véronique mutisi:
"Minun tähteni hän panee henkensä alttiiksi. Hirviö on hänelle sanonut: 'Äitisi kohtalo riippuu sinusta. Jos sinä voitat, niin hän pelastuu.' Ja poika on vannonut voittavansa. Hän tietää, että minä häntä katselen. Hän arvaa läsnäoloni. Hän kuulee ääneni. Rakkahin poikani, ole siunattu!"