"En ollenkaan tiedä."
"Vaikka otaksutaan, että ne sen keksivät, niin emmekö me jo kotvan aikaa sitten tukkineet suuaukkoa tältä puolelta, hävittäneet portaita ja kääntäneet kaikkea mullin mallin? Ulos päästäkseen täytyisi heidän ahertaa ainakin runsaasti puolipäivää. Mutta keskiyöllähän kaikki hommamme on lopussa, ja aamulla varhain olemme kaukana Sarekista."
"Kaikki on lopussa… kaikki on lopussa… toisin sanoen, meillä on yksi rikos lisää omallatunnollamme. Mutta…"
"Mutta mitä?"
"Se aarre?"
"Ahaa, se aarre, jopa puhuit suusi puhtaaksi! Vai siitä se kenkä puristaakin, rosvo? No, ole huoleti! Aivan kuin sinulla jo olisi taskussasi sinulle tuleva osa."
"Oletteko siitä varma?"
"Olenko varma! Luuletko sitten, että vain lystinpäiten viivyn täällä ja suoritan kaikki nämä kirotut puuhat?"
He jatkoivat kulkuaan. Neljännestunnin päästä tipahti muutama sadepisara. Kuului jyrähdys. Ukkonen tuntui vielä olevan kaukana. He nousivat vaivaloisesti jyrkälle kukkulalle, ja Vorskin täytyi auttaa tovereitaan.
"Vihdoinkin olemme perillä. Otto, ojennahan minulle taskumatti…
Hyvä on… Kiitos!"