Nousu oli jyrkkä, ja joka hetki poikkesi joku näistä kolmesta miehestä näkymättömältä polulta, joka kiersi niittyä rakennuksen julkisivun puolelta Keijukaisten patsaan ympyrälle, ja takertui maarainpensaisiin ja muratinoksiin.
"Seis!" komensi Vorski. "Hengähtäkää hiukan, veikkoset. Otto, kurota minulle se taskumatti. Sydäntäni pakottaa."
Hän joi pitkin siemauksin.
"Sinun vuorosi, Otto… Mitä, kieltäydytkö? Mikä sinua vaivaakaan?"
"Luulen saarella olevan väkeä, ja varmaankin ne etsivät meitä."
"Jatkakoot sitten etsintäänsä!"
"Entä jos ne tulevat veneellä ja nousevat sitä kalliopolkua, jota pitkin nainen ja poika aikoivat paeta tänä aamuna ja jonka me löysimme?"
"Meidän on pelättävä hyökkäystä maalta eikä mereltä päin. Onhan porrassilta nyt poltettu. Ei ole enää yhteyttä."
"Elleivät ne keksi maanalaisen luolan suuta Mustillanummilla ja seuraa tunnelia tänne asti?"
"Ovatko ne keksineet sen aukon?"