Ja hän palasi uhrin luo.
"Huomaavaisuus sinua kohtaan, rakkaani… kaksi pojusi entistä puujalkaa, jotka ovat hihnoilla yhdistetyt toisiinsa… Käytännöllinen ja mukava vehje…"
Puoli yhdeksän tienoissa lähti synkkä saattue liikkeelle. Vorski kulki etunenässä, kynttilä kädessä. Apurit kantoivat paareja.
Iltapäivällä uhanneet pilvet olivat kasaantuneet ja vyöryivät saaren yli raskaina ja mustina. Pimeys peitti nopeasti maan. Myrskyksi yltynyt tuuli liehutti kynttilää lyhdyssä.
"Prrr", jupisi Vorski, "tämä on kaameaa… Oikea Golgathan ilta…"
Hän horjahti tiepuoleen ja murahti huomatessaan pienen mustan palleron hyppivän kintuillaan.
"Mitä tuo on? Kah… luulisi koiraksi…"
"Se on pojun rakki", selitti Otto.
"Ah niin, mainio Kaikki-käy-hyvin…? Se elukka tulee aina parhaaseen aikaan. Kaikki käy tosiaan peijakkaan hyvin… Odotahan vähän, saastainen otus!"
Hän tähtäsi siihen potkun. Kaikki-käy-hyvin väisti sen ja seurasi saattuetta ulottumattomissa, vähän väliä kumeasti haukahtaen.