Vorski tunsi, että ei oltu tasaväkisiä. Apurit kävivät häneen kiinni kumpikin puoleltaan ja puristivat häntä lujasti. Täytyi antaa perään.
"Tuosta saat, varas! Ota sitten, rosvo!" huudahti Vorski, vetäen povestaan pienen mytyn ja aukaisten setelitukon.
"Ei maksa vaivaa laskea", virkkoi Otto, siepaten häneltä kätevästi setelipinkan.
"Mutta…"
"Hyvä näin! Puolet Konradille ja puolet minulle."
"Hävytön roikale! Emävaras! Tämän sinä minulle vielä maksat! Viis minä rahoista! Mutta ryövätä minut kuin olisin joutunut maantierosvojen käsiin! Ah, minä en tahtoisi olla sinun housuissasi, miekkoseni!"
Hän jatkoi vielä sättimistään, mutta purskahti sitten äkkiä nauruun.
"Hyvin sinä sentään pelasit, Otto! Mutta mistä ja millä tavalla sait sen tietää? Kertonethan minulle sitten myöhemmin, häh? Mutta nyt emme saa hukata minuuttiakaan. Olemme päässeet yksimielisyyteen kaikista kohdista, eikö niin? Ja kai te nyt tottelette?"
"Nurisematta, koska te otatte asian niin reilulta kannalta", vastasi
Otto.
Ja rikostoveri lisäsi liehakoitsevaan sävyyn: