"Teillä on sittenkin… suuren herran eleet, Vorski!"
"Ja sinulla palkatun rengin. Palkkasi saat; riennä siis! Asia on kiireellinen."
* * * * *
Toimitus, kuten kauhea olento sitä nimitti, suoritettiin nopeasti. Vorski, joka oli jälleen noussut tikapuilleen, toisti käskynsä, joita Konrad ja Otto auliisti tottelivat. He nostivat uhrin pystyyn ja pitäen sitä tasapainossa vetivät samalla nuorasta. Vorski otti onnettoman vastaan, ja kun polvet olivat koukistuneet, suoristi hän ne raa'alla väkivallalla. Näin likistettynä puunrunkoa vasten, hame tiukasti kierrettynä säärten ympärille, käsivarret riippumassa oikealle ja vasemmalle, tuskin erillään kyljistä, hänet sidottiin kiinni köysillä, jotka kulkivat yli vartalon ja kainaloista.
Hän ei näkynyt heränneen horroksestaan eikä valitellut. Vorski tahtoi hänelle lausua muutamia sanoja, mutta sai suustaan vain jotakin änkytystä. Sitten hän koetti suoristaa uhrin päätä, mutta luopui siitä yrityksestä, koska hänellä ei enää ollut rohkeutta koskea kuolemaan; ja pää painui hyvin syvälle.
Heti Vorski astui maahan ja sopersi:
"Konjakkia, Otto… Onko sinulla taskumatti? Huh, inhoittavaa hommaa!"
"On vielä aikaa", huomautti Konrad.
Vorski kulautti muutaman siemauksen ja huudahti:
"Vielä aikaa… mihinkä sitten? Hänet pelastaaksemmeko? Kuulehan, Konrad, mieluummin kuin vapauttaisin hänet, tahtoisin… niin, mieluummin tahtoisin itse asettua hänen paikalleen. Ettäkö jättäisin työni kesken? Ah, sinähän et tiedä sen laatua ja tarkoitusta! Muutoin…"