"Oletko kaatanut kolmekymmentä uhriasi?"
"Olen, olen, olen!"
"Hyvä on! Sitten olet minun mieheni. Minun on jätettävä sinulle Kivijumala ja minä jätän sen, maksoi mitä maksoi. Niin se on, niin totta kuin tässä seison. Sinun on kahmaistava ihmekivesi."
"Mutta minä välitän viis Kivijumalasta!" karjaisi Vorski, polkien jalkaansa. "Ja minä välitän viis sinusta. Minä en tarvitse ketään. Kivijumala! Sehän on minulla, se on minun hallussani, minun omanani."
"Näytäpä!"
"No mikäs tämä on?" virkkoi Vorski, ottaen taskustaan valtikan ponnesta löydetyn pienen pallon.
"Tuoko?" kysäisi vanhus kummastuneena. "Mistä olet sen siepannut?"
"Tämän valtikan ponnesta, jonka hoksasin kiertää auki."
"Ja mikä se sitten on?"
"Kivijumalan sirpale."