"Riittää, riittää", sanoi Vorski vimmastuneena. "Riittää! Vielä kerran, mitä minusta tahdotte?"
"Vallan väsytän itseni sitä sinulle toistelemalla. Minun tehtävänäni on antaa sinulle Kivijumala."
"Kenen puolesta?"
"No, peijakas, siitä minulla ei ole aavistustakaan! Olen aina elänyt siinä luulossa, että jonakin kauniina päivänä saapuu Sarekiin Vorski-niminen saksalainen prinssi, joka kaataa kolmekymmentä uhriaan ja jolle minun oli annettava sopiva merkki, silloin kun hänen kolmaskymmenes uhrinsa veti viimeisen henkäyksensä. Koska siis olen tämän määräyksen orja, niin valmistin ilotulitukseni, ostin eräästä Brestin rihkamakaupasta kaksi bengaalitulta kolmella frangilla seitsemälläkymmenelläviidellä centimellä kappaleen ja lisäksi muutamia hyviä räjähdyspommeja. Määrätyllä hetkellä asetuin tähystyspaikalleni, rullalle kierretty vahakynttilä kädessäni, valmiina toimimaan. Kun sinä sitten täyttä kurkkua huusit puustasi: 'Hän on kuollut! Hän on kuollut!' niin arvelin hetken otolliseksi, sytytin bengaalituleni ja panin dynamiittipommeillani maanuumenet vapisemaan. Kas niin. Joko älyät?"
Vorski astui lähemmäksi nyrkit pystyssä. Tämä sanatulva, järkkymättömän tyyni kylmäverisyys, liukaskielisyys ja ilkkuva, rauhallinen ääni, miehen koko sävy sai hänet suunniltaan.
"Vielä sana, niin isken sinut kuoliaaksi", huusi hän. "Olen saanut kylliksi!"
"Nimesihän on Vorski?"
"Niin on. Entä sitten?"
"Oletko saksalainen prinssi?"
"Olen, olen, mutta mitä sitten?"