Hän kohotti käsivartensa ja valitsi sopivan kohdan. Hänen kasvonsa saivat hurjimman ilmeensä ja kirkastuivat rikoksen ilosta. Sitten hän äkkiä kumartui ja iski umpimähkään, kuin hullu, kymmenen, kaksikymmentä kertaa kaikkien valloilleen päästettyjen vaistojensa vimmassa.
"Siitä saat, kuole!" jupisi hän… "Kuole vielä… ja tulkoon tästä loppu… Sinä olet se paha hengetär, joka vastustaa minua… ja minä tuhoan sinut… Kuole siis, jotta minä olisin vapaa…! Kuole, jotta minä olisin yksin herrana…!"
Hän pysähtyi ikäänkuin hengähtääkseen. Hän olikin jo uupunut. Ja samalla kun hän mitään näkemättä tuijotti eteensä kauheasti raadeltuun ruumiiseen, heräsi hänessä se outo vaikutelma, että jokin varjo oli häilähtänyt hänen ja kattoaukosta virtaavan päivänvalon väliin.
"Tiedätkö, minkä näköinen mielestäni olet?" kysyi muuan ääni.
Vorski hätkähti pahasti. Se ei ollut Oton ääni. Ja se jatkoi puhettaan, hänen yhä seisoessaan pää kumarassa ja typerästi pitäessään puukkoa kuolleeseen ruumiiseen työnnettynä.
"Tiedätkö, minkä näköinen sinä olet, Vorski? Sinä muistutat minulle kotimaani härkää, — minä näet olen espanjalainen ja harrastan suuresti härkätaisteluja. Kuuleppas, kun härät ovat sarvillaan lävistäneet jonkun vanhan kelvottoman konin, palaavat ne tavantakaa raadon luo, kääntävät sitä, puskevat jälleen, tappavat sen yhä uudestaan. Sinä olet niiden kaltainen, Vorski. Sinä näet vain verta. Torjuaksesi elävää vihollista sinä ahdistat sitä, joka ei enää elä, yrität tappaa itse kuoleman. Mikä törkeä peto sinä oletkaan!"
Vorski kohotti päätänsä.
Hänen edessään seisoi mies, nojaten erääseen dolmenin pilariin, keskikokoinen, hoikka, ruumiiltaan sopusuhtainen ja, ohimoilta jo harmahtavista hiuksista huolimatta vielä nuoren näköinen. Vieraalla oli sininen kultanappinen pusero ja päässä mustalippainen merimieslakki.
"Ei maksa vaivaa rasittaa aivojasi", virkkoi hän. "Sinä et tunne minua. Don Luis Perenna, espanjalainen grandi, monien maa-alueiden hallitsija ja Sarekin prinssi. Niin, älä ihmettele… Sarekin prinssin arvonimen olen vastikään itselleni ottanut, ja siihen minulla on jotakin oikeutta."
Vorski katseli häntä hölmistyneenä. Mies jatkoi: