* * * * *
Kun bretagnetar puolen tunnin päästä palasi, oli Véronique seisaallaan, ja Honorine näki hänen viittaavan jouduttamaan askeliaan ja kuuli hänen huutavan:
"Nopeasti! Hyväinen aika, kuinka kauan te viivyttelette! Emme saa tuhlata minuuttiakaan."
Mutta Honorine ei rientänyt sen enempää eikä vastannut mitään. Mikään hymy ei kirkastanut hänen karkeita kasvojansa.
"No lähdemmekö?" virkkoi Véronique astuen häntä vastaan. "Eihän ole mikään viivyttämässä? Ei mitään estettä? Mitä? Te ette enää näytä samalta…"
"Kyllä, kyllä… tietysti…"
"Riennetään sitten!"
Hänen avullaan Honorine lastasi matkalaukut ja ruokatavarat veneeseen. Sitten bretagnetar äkkiä asettui Véroniquen eteen ja sanoi:
"Oletteko siis ihan varma, että ristiinnaulittu nainen kuvassa olitte te itse?"
"Ihan varma… Sitäpaitsi olivat nimeni alkukirjaimet pään yläpuolella…"