"Miksi herjailet? Jollei sinun ole siinä hyvä olla, niin kerro meille
Françoisista."
"En koskaan, hän saa kuolla."
"Eipä hän kuole. Sinä puhut. Minä sallin sinun keskeyttää itseäni. Sitä varten tarvitsee sinun vain viheltää pieni sävel: 'On oivaa mulla tupakkaa' tai 'Sano, äiti, jaloillako pikku veneet…' Silloin lähetän heti etsimään poikaa, ja jollet ole valehdellut, jätetään sinut tänne rauhaan. Otto päästää sinut irti, ja te voitte livistää Françoisin ruuhella. Suostutko?"
Hän kääntyi Stéphane Marouxin ja Patrice Belvalin puoleen.
"Istukaa, ystäväni, sillä esitelmästäni tulee pitkähkö, mutta voidakseni olla kaunopuhelias tarvitsen kuulijoita, jotka myöskin saavat olla tuomareita."
"Meitä on ainoastaan kaksi", virkkoi Patrice. "Teitä on kolme."
"Kuka on lisänä?"
"Tuolla tulee kolmas."
Kaikki-käy-hyvin juosta tepsutteli paikalle, rientämättä enempää kuin tavallisesti. Se tervehti juhlallisesti Stéphanea ja heilutti häntäänsä don Luisille ikäänkuin sanoakseen: "Kyllä sinut tunnen, olemmehan toveruksia…" ja asettui sitten istualleen, nähtävästi tahtomatta ketään häiritä.
"Mainiota, Kaikki-käy-hyvin!" huudahti don Luis. "Sinäkin tunnet halua perehtyä seikkailun vaiheisiin. Sellainen uteliaisuus on sinulle kunniaksi, ja minä osaan kyllä tyydyttää sinut."