— Mies- ja naisjoukko päästi äänekkään huudon, ja ojennetuin käsivarsin lankesivat kaikki vatsalleen, niin että nenä kosketti hiekkaa.
— Silloin ylimmäinen päällikkö tarttui graniittipaadella lojuvaan kallisarvoisella ponnella varustettuun valtikkaan ja heilutti sitä julistaen: 'Tätä kaikkivaltiasta sauvaa en laske kädestäni, ennenkuin ihmekivi on turvassa. Kaikkivaltias sauva on pulpahtanut esille Kivijumalasta. Siinäkin on taivaan tulta, joka antaa elämän tai kuoleman. Jos ihmekivi sulki esi-isäini haudat, niin kaikkivaltiasta sauvaa he eivät laskeneet kädestään vastoinkäymisten eikä voiton päivinä! Opastakoon meitä taivaan tuli! Valaiskoon meitä auringon jumala!' Ja hänen näin lausuttuaan lähti koko heimo liikkeelle.
Don Luis pysähtyi ja toisti tyytyväisenä: "Hänen näin lausuttuaan lähti keko heimo liikkeelle."
Patrice Belvalia tämä huvitti suuresti, ja hänen hilpeytensä tarttui Stéphaneenkin, jenka otsan rypyt alkoivat tasaantua. Mutta don Luis huomautti heille:
"Ei tämä ole naurun asia! Kaikki, mitä kerron, on varsin vakavaa. Tämä ei ole pikkulapsia varten keksittyä, jotka uskovat kujeita ja silmänkääntäjäin temppuja, vaan tositarina, jonka kaikki yksityiskohdat, kuten saatte nähdä, ovat selitettävissä täsmällisesti, luonnollisesti ja tavallaan tieteellisesti… Niin, tieteellisesti, en arastele käyttää sitä sanaa, hyvät naiset ja herrat… Olemme tieteen alueella, ja itse Vorskikin saa katua hilpeyttään ja epäuskoisuuttaan."
Toinen lasillinen vettä. Don Luis jatkoi.
— Viikko- ja kuukausimäärin seurasi heimo Elben virtaa, ja eräänä iltana se saapui täsmälleen puolikymmeneltä meren rannikolle seutuun, jossa myöhemmin asuivat friisiläiset. Se viipyi siellä viikkoja ja kuukausia, löytämättä tarpeellista turvaa; ja siksi se päätti lähteä uudelle vaellukselle.
— Tällä kertaa matkustettiin meritse. Kolmekymmentä alusta lähti ulapalle — huomatkaa, kolmekymmentä, mikä oli sama kuin heimoon kuuluvien perhekuntain luku, — ja viikko- ja kuukausimäärin he harhailivat rannikolta toiselle, asettuivat Skandinaaviaan ja sittemmin saksilaisten maahan, mutta heidät karkoitettiin, ja he lähtivät takaisin ja purjehtivat lisää. Ja sanon teille tosissani, että omituista, liikuttavaa ja suurenmoista näytelmää esitti tuo kiertävä heimo, joka laahasi mukanaan kuninkaittensa hautakiveä, etsien varmaa, luoksepääsemätöntä ja lopullista turvapaikkaa, jonne voisi epäjumalansa kätkeä, piilottaa sen vihollisten vainolta, harjoittaa siihen kohdistuvia uskonnollisia menojaan ja käyttää sitä oman mahtinsa vahvistamiseksi.
— Viimeinen väliasema oli Irlannissa, ja heidän asuttuaan puoli vuosisataa tai kenties koko vuosisadan Erinin viheriällä saarella ja sittenkun heidän tapansa kosketuksesta jo jonkun verran sivistyneiden kansakuntain kanssa olivat hiukan hienostuneet, vastaanotti suuren päällikön pojanpoika tai pojanpojanpoika, joka itsekin oli suuri päällikkö, erään naapurimaissa pitämistään lähettiläistä. Tämä tuli mannermaalta. Oli keksinyt oivallisen turvapaikan — melkein luoksepääsemättömän saaren, jota vartioi kolmekymmentä merestä kohoavaa kalliota ja kolmekymmentä graniittipatsasta.
— Kolmekymmentä! Oireellinen lukumäärä! Eikö siinä ollut havaittavissa salaperäisten jumalien kutsu? Nuo kolmekymmentä alusta työnnettiin vesille, ja retki alkoi.