— Helppo matka. Joka tienristeyksessä vasama järjestysnumeroineen ja sen yläpuolella nimikirjaimet: V.d'H. (varmaankin Vorskin valitsemat) suuntaa osoittamassa. Sinne tänne oli kätketty ruokavaroja, milloin autioon mökkiin, milloin kiven alle, milloin heinärukoon. Oli matkustettava Guémenén, Faouëtin ja Rospordenin kautta ja saavuttava Beg-Meilin rannikolle.
— Sinne saapuivat Elfride ja Reinhold yöllä noutamaan kolmea pakolaista Honorinen moottoriveneellä ja veivät heidät Mustainnummien druidilaisluolille. He astuivat maakammioihin. Asunnot olivat valmiit ja, kuten olette nähneet, riittävän mukavat. Talvi kului, ja päivä päivältä hahmottui Vorskin vielä varsin hämärä suunnitelma yhä selväpiirteisemmäksi.
— Omituista kyllä, hän ei ollut Sarekissa ensimmäistä kertaa oleskellessaan ennen sotaa kuullut puhuttavan saaren salaisuudesta. Pontivyhyn lähettämissään kirjeissä Elfride kertoi hänelle Kivijumalan tarinan. Voitte kuvitella minkälaisen vaikutuksen moinen ilmoitus teki Vorskin tapaiseen mieheen. Eikö Kivijumala ollut hänen kotimaansa povesta varastettu ihmekivi, joka kuninkaanpojan piti löytää ja joka sitten antaisi tälle vallan ja valtakunnan? Kaikki, mitä hän myöhemmin kuuli, varmensi tätä hänen vakaumustansa.
— Mutta suuri tapaus, joka ennen kaikkea vaikutti häneen Sarekin maaholveissa piileskellessä, oli veli Thomasin ennustuksen löytö viime kuussa. Tuosta ennustuksesta oli jo levinnyt muruja oikealle ja vasemmalle, joita hän oli voinut keräillä iltaisin seisoskellessaan mökkien ikkunain alla tai riihien katoilla kuunnellessaan talonpoikain haasteluja. Ikimuistoisista ajoista on Sarekissa aina pelätty kauheita tapauksia, jotka johtuisivat kätketyn kiven löytämisestä ja häviämisestä. Aina on myöskin puhuttu haaksirikoista ja ristiinnaulituista naisista. Ja olihan Vorskilla tiedossa Keijukaisten patsaan kirjoitus… kolmellekymmenelle arkulle kolmekymmentä ruumista, neljä naista ristillä, elämän tai kuoleman antava Kivijumala? Oli siis monta yhteensattumaa järkyttämässä hänenlaisensa miehen heikkoa tajuntaa!
— Mutta itse ennustuksessa, jonka Maguennoc löysi väritetystä messukirjasta, siinä vasta oli asiain varsinainen ydin. Muistakaamme, että Maguennoc oli riuhtaissut irti tuon kuuluisan sivun ja että herra d'Hergemont, joka mielellään piirsi, oli sen moneen kertaan jäljentänyt, tahtomattaan antaen päähenkilölle tyttärensä Véroniquen kasvot. Vorski sai nähdä itse alkuperäisen ja yhden noista jäljennöksistä eräänä yönä, kun tapasi Maguennocin niitä katselemassa lamppunsa valossa. Varjossa hän ehti heti lyijykynällä töhertää muistivihkoonsa tämän arvaamattoman kalliin asiakirjan viisitoista säettä. Nyt hän tiesi kaikki ja käsitti kaikki. Häikäisevä kirkkaus sokaisi hänet. Kaikki hajalliset ainekset kerääntyivät yhteen vankaksi ja tiiviiksi totuudeksi. Mikään epäily ei ollut mahdollinen: tämä ennustus koski häntä! Hänet oli määrätty sen toteuttajaksi!
— Toistan vieläkin: siinä on kaikki. Siitä hetkestä alkaen valaisi majakka Vorskin väylää. Hänellä oli kädessään Ariadnen rihma. Tuo ennustus oli hänelle kohtalon peruuttamaton sana. Se oli yksi lakitauluista. Se oli hänen raamattunsa. Ja kuinka typeriä, kuinka äärettömän ääliömäisiä sentään ovatkaan nuo umpimähkään piirretyt, pelkän loppusoinnun vuoksi sepitetyt säkeet! Ainoassakaan lauseessa ei ole mitään innoituksen leimaa! Ei älyn tuikahdusta! Ei merkkiäkään edes siitä pyhästä hulluudesta, joka vavahutti Delphoin ennustavaa papitarta tai synnytti jonkun Jeremiaan tai Hezekielin hourenäyt! Ei mitään. Tavuja, loppusointuja. Tyhjääkin tyhjempää. Mutta se oli kylliksi valaisemaan tuota lempeätä Vorskia ja sytyttämään hänessä opetuslapsen innostuksen.
— Stéphane, Patrice, kuunnelkaa veli Thomasin ennustusta! Kymmenelle eri taskukirjansa sivulle on ylikonna sen piirtänyt kantaakseen sitä kymmenkertaisena ihoaan vasten ja syövyttääkseen sen sielunsa pohjaan. Tässä on yksi niistä lehtisistä. Stéphane, Patrice, kuunnelkaa! Kuuntele, uskollinen Otto! Ja sinä itse, Vorski, kuuntelehan viimeistä kertaa veli Thomasin loppusointuja. Minä luen:
"Saarella Sarkin vuonna seitsemäntoista
Meri, murhaajat, Tuoni uhreja niittää,
Myrkkyä tihkuvi vihan vasamoista.
Ruumiita (neljä naista ristillä noista)
Kolmellekymmenelle arkulle riittää.
Äidin eess' Aapeli Kainin on lyönnä
Kylmäksi. Vaimonsa isä taas surmaa,
Kiduttain teloittaa kesäkuun yönä;
Kohtalon ruoskana tuhoa ja turmaa
Levittää teutoniprinssin on työnä.
Jyrähdys! Tulenleimu maata ja rantaa,
Valaisee. Pyhätöstä aartehen tietyn
Urhokas ritari esille kantaa,
Aartehen Pohjolan villeillä viedyn:
Kivijumala kuoleman tai elämän antaa."