— Mutta äkkiä tapahtuu ratkaiseva käänne. Ahdistaessaan Archignatin sisaruksia hän näkee ja tuntee Véronique d'Hergemontin!
— Eikö Vorskinlainen mies olisi vielä tässäkin nähnyt korkeampien voimien suosiota? Nainen, jota hän ei ole koskaan unohtanut, lähetetään hänelle juuri parahiksi esittämään osaansa suuressa seikkailussa. Hänet annetaan Vorskille ikäänkuin ihmeellisenä saaliina, jonka voi uhrata… tai voittaa itselleen. Kuinka aavistamattomia valonvälähdyksiä taivaalle leimahtaakaan! Vorskin päätä alkaa huimata. Hän uskoo yhä varmemmin olevansa messias, valittu, jumalain lähetti, sallimuksen käskyjen toimeenpanija. Hän asettaa itsensä suurien pappien, Kivijumalan vartijain rinnalle. Hän on druidi, arkkidruidi, ja sellaisena hän samana yönä, jolloin Véronique d'Hergemont poltti sillan — uudenkuun kuudentena yönä — menee kultasirpillä pyhää misteliä leikkaamaan!
— Priiorintalon piiritys alkaa. En puhu siitä enempää. Véronique d'Hergemont on kertonut teille kaikki, Stéphane, ja me tunnemme hänen kärsimyksensä, sen osan, jota herttainen Kaikki-käy-hyvin on näytellyt, maaholvin ja luolien löydön, kamppailun Françoisista ja teistä, Stéphane, jonka Vorski oli sulkenut erääseen kidutuksen ja kuoleman kammioista. Siellä teidät yllättää rouva d'Hergemont. Nuori hirviö Reinhold työntää teidät mereen. François ja hänen äitinsä pääsevät livahtamaan. Onnettomuudeksi on Vorski joukkoineen jo ehtinyt priiorintaloon asti. François kaapataan kiinni. Äiti tulee jälleen hänen luokseen… Ja sitten… sitten seuraavat surullisimmat näytökset, joissa en kauemmin viivähdä, kohtaus Vorskin ja Véronique d'Hergemontin välillä, veljesten — Abelin ja Kainin — kaksintaistelu Véronique d'Hergemontin nähden. Eikö ennustuksessa sitä vaadita?
'Äidin ees' Aapeli Kainin on lyönnä.'
— Ja ennustus vaatii myöskin, että vaimo-rukka kärsii sanomattomasti ja että Vorski on oikea riiviö pahuudessa. Hänen työnään on 'levittää tuhoa ja turmaa'. Hän naamioi taistelijat, ja kun Abel on joutumaisillaan alakynteen, haavoittaa hän itse Kainia, jotta Kain saisi surmansa.
— Hirviö on hullu. Hän on hullu ja päissään. Ratkaisu lähestyy. Hän juo, juo, sillä juuri sinä iltana Véronique d'Hergemontin tulee kärsiä tuskallinen kuolemansa.
… 'Vaimonsa isä taas surmaa,
Kiduttaen teloittaa kesäkuun yönä…
— Véronique on kokenut jo tuhat kuolemaa ja hän saa kärsiä hidasta, pitkällistä kidutusta. Nyt on hetki tullut. Illallinen, hautajaissaattue, valmistuksia, tikapuiden pystyttäminen, köysien kiinnittäminen ja sitten… sitten vanha druidi!
Tuskin oli don Luis lausunut nämä kaksi viimeistä sanaa, kun hän purskahti nauruun.
"Niinpä niin, siitä tulee hassua. Tästä hetkestä alkaen draama lähentelee huvinäytelmää, ja ilveily sekaantuu kaameaan kalmantanssiin. Ohho, kylläpä se vanha druidi on aika veitikka! Teille, Stéphane, ja teille, Patrice, jotka seurasitte asiain kulkua näyttämön takaa, ei siinä ole mitään mielenkiintoista. Mutta Vorskille… Kuinka jännittäviä paljastuksia…! Kuuleppas, Otto, panehan tikapuut puunrunkoa vasten sillä tavoin, että isäntäsi voi sovittaa jalkansa niiden ylimmälle puolalle. Hyvä. No, Vorski, tuntuuko helpommalta? Muista, että huomaavaisuuteni ei johdu järjettömästä säälintunteesta. Ei. Mutta minä hiukan pelkään, että sinä ummistaisit silmäsi; ja sitäpaitsi tahdon, että olet mukavassa asennossa kuunnellaksesi vanhan druidin tunnustusta."