Don Luis suoritti vikkelästi pyörähdellen muutamia näistä tanssiliikkeistä, joista hän näkyi niin paljon pitävän. Sitten hän sanoi Vorskille:
"Vanha veikko, minua ikäänkuin aavistuttaa, että sinä olet saanut kylläsi haastelustani ja että mieluummin heti ilmoittaisit minulle Françoisin olinpaikan kuin kuuntelisit enempää. Olen pahoillani! Mutta sinä saat kuitenkin tietää, mitä tulee ajatella nukkuvasta kaunottaresta ja Véronique d'Hergemontin odottamattomasta läsnäolosta. Kaksi minuuttia riittääkin. Suo minulle anteeksi."
Ja don Luis jatkoi, jättäen tästedes vanhan druidin ja puhuen omassa nimessään:
"Niin, miksi toin Véronique d'Hergemontin sinne, kun olin riistänyt hänet sinun kynsistäsi? Vastaukseni on hyvin yksinkertainen. Mihin sitten olisin hänet vienyt? Vedenalaiseenko? Ehdotuksesi on järjetön. Meri oli alkanut kuohua viime yönä, ja Véronique tarvitsi lepoa. Priiorintaloonko? Ei ikinä. Se olisi ollut liian kaukana näyttämöltä, enkä olisi voinut olla rauhallinen. Oli tosiaan vain yksi paikka, mihin saatoin viedä hänet suojaan myrskyltä ja sinun iskuiltasi, nimittäin uhrisali; ja siksipä toin hänet sinne, ja hän nukkui tyynesti narkoottiseen aineen vaikutuksesta, silloin kun sinä hänet näit. Myönnän vielä, että huvi hankkia sinulle tämä näytelmä myöskin jonkun verran vaikutti päätökseeni. Ja kylläpä siitä palkan sainkin! Et aavistanekaan, kuinka pitkäksi sinun naamasi venyi! Kauhea näky! Véronique herännyt henkiin! Kuollut elossa! Se oli niin kaamea näky, että sinä mielit lähteä käpälämäkeen. Mutta puhunpa lyhyesti. Sinä havaitset uloskäytävän tukituksi. Silloin muutat mielesi. Konrad palaa vihaisena ja hyökkää salakavalasti kimppuuni, juuri kun hommasin Véronique d'Hergemontin viemistä vedenalaiseen. Kätyrisi saa kamalan iskun eräältä marokkolaiseltani. Toinen lystillinen välinäytös: Vanhan druidin viittaan käärittynä Konrad on pitkänään eräässä hautakammiossa, ja tietenkin sinä ensi työksesi hyökkäät hänen kimppuunsa. Ja nähdessäsi Elfriden, joka on tuotu Véronique d'Hergemontin sijaan pyhälle pöydälle, sinä paikalla vimmastut taas ja alat paloitella sitä naista, jonka jo olet ristiinnaulinnut. Aina samaa hölmömäisyyttä! Ja sitten seuraa ratkaisu, sekin yhtä hassunkurinen. Sinut ripustetaan kidutuspaaluun, ja minä pidän sinulle vasten naamaa puheen, joka sinut täydellisesti lannistaa ja josta selviää, että, vaikka sinä oletkin kolmenkymmenen rikoksesi voimalla ansainnut itsellesi Kivijumalan, niin minäpä sen otankin haltuuni oman tarmoni nojalla. Siinä on koko seikkailu, Vorski-kaveri. Muutamia pieniä toisarvoisia tapauksia lukuunottamatta tai eräitä tärkeämpiäkin mainitsematta, joita sinun ei ole tarvis tuntea, tiedät siitä yhtä paljon kuin minäkin. Mukavassa asennossasi sinulla on ollut aikaa miettiä. Odotan siis kaikessa luottamuksessa vastaustasi, joka koskee Françoisia. No, vihellähän nyt säveleesi… 'Sano, äiti, jaloillako pikku veneet kiitää…!' Kas niin, joko haastat?"
Don Luis oli kiivennyt tikapuille muutamia askelmia. Stéphane ja Patrice olivat tulleet lähemmäksi ja kuuntelivat levottomina. Vorski näkyi aikovan puhua.
Hän oli avannut silmänsä ja tuijotti don Luisiin katseella, jossa oli samalla sekä vihaa että pelkoa. Tuo merkillinen mies varmaankin näytti hänestä sellaiselta, jota vastaan on aivan turhaa taistella ja jolta on yhtä hyödytöntä rukoilla sääliä. Don Luis esiintyi voittajana, ja väkevämmän edessä taivutaan tai nöyrrytään. Sitäpaitsi ei Vorski enää kyennytkään vastustukseen. Rangaistus kävi sietämättömäksi. Hän lausui muutaman sanan epäselvällä, kuulumattomalla äänellä:
"Kovempaa", käski don Luis. "Minä en kuule. Missä on François d'Heigemont?"
Hän nousi ylemmäksi tikapuille. Vorski sopersi:
"Pääsenkö minä vapaaksi?"
"Kautta kunniani. Me lähdemme täältä kaikki, paitsi Otto, joka päästää sinut irti."