— Françoisista ei tarvinnut sillä hetkellä olla levoton. Ennustuksen mukaan tappaa Abel Kainin. Mutta onko Véronique d'Hergemont, jonka on kuoltava 'kesäkuun yönä', jo joutunut kauhean rääkkäyksen uhriksi? Ehdittäisiinkö ajoissa hänen avukseen?
Don Luis kääntyi Stéphaneen päin:
— Muistatte, Stéphane, sen levottoman tuskan, jota vanha druidi ja te tunsitte, sekä ilonne nähdessänne teloitusta varten varatun puun ja siinä kirjaimet V.d'H. Puussa ei vielä riippunut ketään uhria. Véronique pelastettaisiin; ja tosiaan kuullaankin priiorintalosta ääniä. Kaamea saattue on sieltä jo tulossa. Taajenevan pimeyden läpi se saapuu verkalleen niittyjä pitkin. Lyhty heilahtelee. Pysähdys. Vorski puhuu. Ratkaisu lähenee. Pian tehdään hyökkäys, ja silloin Véronique pelastetaan.
— Mutta sitten sattuu välikohtaus, joka huvittanee sinua… Niin, ystävieni kanssa minä keksin jotakin kummallista… Huomaamme patsaan ympärillä hiiviskelevän naisen, joka meidät kohdatessaan kätkeytyy. Hänet otetaan kiinni. Sähkölampun valossa Stéphane tuntee hänet. Tiedätkö, kuka hän oli, Vorski? Panen sata yhtä vastaan. Elfride! Niin, Elfride, rikostoverisi, jonka sinä alussa aioit ripustaa ristille! Eikö se ole omituista? Ylenmäärin kiihtyneenä, puolipökertyneenä hän kertoo meille suostuneensa lasten kaksintaisteluun sillä ehdolla, että hänen poikansa voittaisi ja tappaisi Véroniquen pojan. Matta sinä olit jo aamulla pannut Elfriden telkien taakse, ja iltasella, kun hänen onnistui paeta, hän löytääkin oman poikansa, Reinholdin, ruumiin. Nyt hän tulee katselemaan vihaamansa kilpailijattaren kuolemaa, sitten kostaakseen sinulle ja tappaakseen sinut, miespoloinen.
— Juuri niin! Vanha druidi hyväksyy sen, ja sillä välin kun sinä lähestyt patsasta ja Stéphane sinua väijyy, haastattelee hän yhä Elfrideä. Mutta tuskin tuo riiviönainen on kuullut sinun äänesi, Vorski, kun hän rupeaa rimpuilemaan vastaan? Odottamaton mielenmuutos. Mestarin ääni elvyttää hänet verrattoman pontevaksi. Hän tahtoo nähdä sinut, varoittaa sinua vaarasta, pelastaa sinut; ja äkkiä hän hyökkää tikari kädessään vanhan druidin kimppuun. Vanhan druidin täytyy iskeä hänet puolikuolleeksi puolustautuakseen, ja kuolevaa naista katsellessaan hän huomaa äkkiä, että tätä tapausta voisi käyttää mainiosti eduksi. Tuokiossa on viheliäinen olento saatu köytetyksi. Sinä itse, Vorski, saat häntä rangaista, ja hän kärsii sen kohtalon, jonka alussa olit hänelle varannut. Vanha druidi viskaa silloin viittansa Stéphanelle, antaa hänelle ohjeet, ampuu paikalle saapuessasi nuolen sinua kohti; ja sillä välin kun sinä ajat takaa valkoviittaa, siirtää hän salakähmäisesti Véroniquen tilalle Elfriden, vaihtaa edellisen aviovaimosi jälkimmäiseen. Millä keinoin? Se ei koske sinua. Joka tapauksessa tehtiin kepponen, ja sinä tiedät, kuinka hyvin se onnistui!
Don Luis veti henkeänsä. Hänen tuttavallisesta sävystään päättäen olisi tosiaan luullut, että hän kertoi Vorskille hauskaa tarinaa, lystikästä pilaa, jolle Vorski ensimmäisenä nauraisi.
— Siinä ei ollut kaikki, jatkoi hän. Patrice Belval ja muutamat hänen marokkolaisistaan — muista, että niitä on laivassa kahdeksantoista — ovat puuhailleet maanalaisissa saleissa. Eikö ennustus ole tinkimättömän selvä? Heti kun vaimo on vetänyt henkäyksensä, kuuluu 'jyrähdys' ja 'tulenleimu valaisee maata ja rantaa', kohoten siitä paikasta, jonne suuri aarre on kätketty.
— Tietenkään ei veli Thomas enempää kuin kukaan muukaan ollut selvillä siitä, missä se aarre oli. Mutta vanha druidi arvasi paikan ja halusi, että Vorski näkisi ennustetun merkin ja että saalis tipahtaisi hänen suuhunsa kuin paistettu leivonen. Sitä varten tarvittiin Keijukaisten patsaan lähettyville avautuva oviaukko. Kapteeni Belval etsii sitä ja löytää sen, koska Maguennoc oli jo aloittanut työt tältä puolelta. Kaivetaan soran alta esille vanhat portaat. Puhdistetaan kuivettuneen puun ydinonkalo. Vedenalaisesta tuodaan dynamiittipatruunia ja merkkiraketteja. Ja kun sinä, Vorski, korkealta orreltasi airueen tavoin huudat: 'Hän on kuollut! Neljäs nainen on kuollut ristillä!' niin, pom, pom, ukkonen jyrähtää, liekit suitsuavat maasta, koko tienoo vapisee… Aivan niin, sinä olet yhä enemmän jumalien suosikki, kohtalon helmalapsi! Ja sinä riennät täynnä jaloa intoa heittäytymään maanalaiseen uuninpiippuun kaapataksesi Kivijumalan. Huomenna siis, sittenkun olet nukkumalla haihduttanut viinasi ja rommisi humalan, sinä korjaat sykähtelevin sydämin suurtyösi hedelmät. Sinä olet veli Thomasin ohjeitten mukaan tappanut kolmekymmentä uhriasi. Olet voittanut kaikki esteet. Ennustus on toteutettu.
… 'Pyhätöstä aartehen tietyn
Urhokas ritari esille kantaa,
Aartehen Pohjolan villeiltä viedyn:
Kivijumala kuoleman tai elämän antaa.'
— Vanhan druidin tarvitsee vain toimittaa tehtävänsä ja tarjota sinulle paratiisin avain. Mutta ensiksi tietysti pieni välinäytös, muutamia tanssinpyörähdyksiä ja taikatemppuja, hiukan hauskutusta. Ja sitten Kivijumala, jota nukkuva satuprinsessa vartioi!