"Hän sanoi lähtevänsä… en tiedä minne… puhui poikkihakatusta kädestään… toivioretkelle…"
"Toivioretkellekö? Ehkä Faouëtiin? Pyhän Barbaran kappeliin?"
"Niin… juuri sinne… Pyhän Barbaran kappeliin… sen nimen hän minulle mainitsi."
Honorine ei kysynyt enempää. Kuinka saattoi enää epäillä Maguennocin kuolemaa? Hän poistui Véroniquen seuraamana, joka oli laskenut harsonsa alas, ja molemmat alkoivat kiivetä kivistä polkua, johon oli hakattu askelmia ja joka nousi tammimetsän keskeltä ja johti saaren pohjoiskärkeä kohti.
"Totta puhuen", virkkoi Honorine, "en ole sittenkään varma, että herra d'Hergemont suostuu lähtemään. Kaikkia kertomuksiani hän pitää hassutuksena, vaikka monet seikat häntä itseäänkin kummastuttavat."
"Onko hänen asuntonsa kaukana?" kysyi Véronique.
"Neljänkymmenen minuutin matka. Siellä pohjoispäässä on melkein toinen saari, kuten saatte nähdä. Se on ikäänkuin ha'alla yhdistetty Sarekiin, ja benediktiläismunkit olivat rakentaneet sinne luostarin."
"Mutta ei suinkaan hän asu siellä yksinään Françoisin ja herra
Marouxin kanssa?"
"Ennen sotaa siellä oli kaksi muutakin miestä. Sitten olemme minä ja Maguennoc tehneet melkein kaiken työn keittäjättären, Marie le Goffin, kanssa."
"Joka jäi sinne teidän poissaollessanne."