Tällöin Corréjou menetti kaiken kylmäverisyytensä, ja hänen kasvonsa ilmaisivat samaa vauhkoa pelkoa, jota Véronique oli useat kerrat havainnut Honorinessa. Hän teki ristinmerkin ja virkkoi hiljaa:
"Sitten… sitten… se on kai nyt tapahtumassa, matami Honorine…? Maguennoc oli sitä kyllä ennustanut… Vielä jokunen päivä sitten hän veneessäni ollessaan sanoi meille: 'Aika jo lähenee… Kaikkien tulisi lähteä.'"
Ja äkkiä teki merimies puolikäännöksen paeten portaita kohti.
"Jää tänne, Corréjou", käski Honorine.
"Täytyy lähteä, niin sanoi Maguennoc. Kaikkien täytyy lähteä."
"Jää tänne!" toisti Honorine.
Ja kun merimies pysähtyi epäröiden, jatkoi hän:
"Me olemme samaa mieltä. Täytyy lähteä. Huomenna illan suussa lähdetään. Mutta sitä ennen täytyy pitää huolta herra Antoinesta ja Marie le Goffista. Sinä menet noutamaan tänne Archignatin sisarukset valvomaan ruumiiden ääressä. Ne ovat aika häijyjä naisia, mutta ovat siihen hommaan tottuneet. Heistä kolmesta pitää kahden tulla. Kumpikin saa tavallisen palkkionsa kaksin kerroin."
"Ja sitten, matami Honorine?"
"Sinä toimitat ruumisarkut kaikkien vanhusten kanssa, ja aamulla varhain lasketaan ruumiit kappelin hautuumaan siunattuun multaan."