Mutta siellä riideltiin, ja toinen vähemmän kimeä ääni vikisi:
"Ole nyt hiljaa, Clémence! Kenties on tulossa juuri niitä…"
"Ei, ei, Gertrude, ei sieltä niitä tule! Niiden askelia ei kuule!…
Avatkaa siis, onhan avain suulla…"
Véronique, joka halusi päästä sisälle, näki todellakin ison avaimen reiässä. Hänen tarvitsi vain vääntää. Ovi avautui.
Heti hän tunsi Archignatin sisarukset. He olivat puolipukimissa. Kuihtuneita ja häijyjen noita-akkain näköisiä, kuten tavallisesti. Tämä oli jonkinlainen pesutupa, täynnä astioita, ja perällä Véronique näki oljilla virumassa kolmannen naisen, joka voivotti melkein sammuneella äänellä ja jonka hän arvasi kolmanneksi sisareksi.
Sillä hetkellä tuupertui toinen pystyssä olleista uupuneena maahan, ja toinen, jonka silmät hohtivat kuumeesta, tarttui Véroniquen käsivarteen ja alkoi puhua läähättäen:
"Oletteko nähnyt niitä, häh? Ovatko ne täällä…? Kuinka ne eivät ole teitä tappaneet…? Senjälkeen, kun muut ovat paenneet, ne pitävät koko Sarekia vallassaan… Nyt on meidän vuoromme… Me olemme olleet jo kuusi päivää tänne suljettuina… niin, meidät teljettiin lähtöpäivän aamuna… Käärittiin matkatavaroita ja valmisteltiin lähtöä veneisiin… Kaikki kolme tulimme tähän kotaan noutamaan kuivumaan ripustettuja liinavaatteitamme. Ja silloin ne tulivat… niitä ei kuultu… ei niitä koskaan kuulla… Ja sitten lyötiin ovi äkkiä kiinni… kerran vain narahti, väännettiin lukkoon, ja tässä me nyt olemme… Meillä oli perunoita, leipää ja varsinkin paloviinaa… Ei täällä ole ollut suurempaa hätää… Mutta palaisivatko ne meidät tappamaan? Oliko meidän vuoromme? Ah, hyvä rouva, kylläpä täällä on kuunneltu ja pelosta vavistu! Vanhin sisko tuli sekapäiseksi… Kuunnelkaa… hän hourailee… Toinen, Clémence, on menehtymäisillään… Ja minä… minä… Gertrude…"
Hänellä oli vielä voimia, koska hän niin väänsi Véroniquen käsivartta.
"Entä Corréjou? Eikö hän ole palannut ja lähtenyt jälleen? Miksei meitä tultu etsimään…? Se ei olisi ollut vaikeaa… Tiedettiinhän kyllä, missä me olimme, ja vähäisimmänkin rasahduksen kuullessamme me huusimme… Miksi siis…?"
Véronique epäröi vastata. Mutta miksi hän olisi salannut totuuden?