"Mitä on teillä täällä tekemistä?"
Ensi kertaa hän vasta ihmetteli nähdessään vieraan tuvassaan.
Vähitellen hän tuli tajulleen. Hän puhui. Hän teki suunnitelmia. Mutta kun Beautrelet kyseli, mitä oli tapahtunut ennen kuin hän nukkui, ei hän näyttänyt ymmärtävän.
Beautrelet huomasi selvästi, että mies ei todellakaan ymmärtänyt. Hän oli kadottanut muististaan kaikki, mikä oli tapahtunut edellisen perjantain jälkeen. Se oli kuin äkillinen aukko hänen tavallisessa elämänkulussaan. Hän kertoi perjantain aamu- ja ehtoopäivästä, siitä kuinka paljon hän ansaitsi markkinoilla, päivällisestä, jonka hän oli syönyt majatalossa. Sen jälkeen... sen jälkeen ei ollut mitään muuta; hän luuli heränneensä sitä seuraavan päivän aamuna.
Se oli kauheata Beautreletille. Totuus oli noissa silmissä, ne olivat nähneet sen puiston muurit, joiden takana hänen isänsä odotti häntä; noissa käsissä, jotka olivat ottaneet kirjeen; noissa sekaantuneissa aivoissa, jotka olivat aistinneet näkymön, sen pikku sopen, joka oli tapahtumapaikkana. Ja noista käsistä, noista silmistä, noista aivoista hän ei voinut saada pienintäkään kaikua totuudesta, joka oli niin lähellä häntä!
Voi tuota luo pääsemätöntä, pelottavaa estettä, johon hänen ponnistuksensa poukkosivat, tuota vaiteliaisuuden ja unohduksen vastusta, kuinka ilmeisesti olikaan sillä Lupinin leima! Hän yksin saattoi — luultavasti kuultuaan, että Beautrelet vanhempi oli yrittänyt antaa itsestään elonmerkkejä — lamauttaa osittaisella kuolemalla sen miehen, jonka todistus voisi häntä haitata. Beautrelet ei arvellut tulleensa ilmi; hän ei uskonut Lupinin tietävän, että hänen käsiinsä oli tullut kirje, ja puolustautuvan henkilökohtaisesti häntä vastaan. Mutta mikä todistus kaukonäköisyydestä ja terävä-älyisyydestä olikaan mahdollisen syytöksen ehkäiseminen tuon kuljeksivan veitsenteroittajan taholta! Nyt ei kukaan tiennyt, että erään puiston muurien takana majaili apua anova vanki.
Kukaan? Kyllä, — Beautrelet. Ukko Charel ei kyennyt puhumaan. Mitä siitä? Voisihan ainakin ottaa selville, millä markkinoilla hän oli käynyt ja mitä tietä hän luultavasti oli samonnut kotiin. Ja tuon tien varressa olisi ehkä mahdollista löytää...
Isidore oli muuten käynyt ukko Charelin mökissä ainoastaan mitä suurinta varovaisuutta noudattaen ja kenenkään huomiota herättämättä. Hän päätti nyt olla sinne enää palaamatta. Kuulustelemalla sai hän tietää, että perjantaina oli markkinat Fresselinesissä, muutaman lieuen päässä sijaitsevassa isossa kylässä, ja että sinne pääsi joko isoa mutkittelevaa maantietä tai oikoteitä myöten.
Hän valitsi sinne perjantaina mennessään valtamaantien, mutta ei nähnyt mitään huomattavaa, mitään korkeita muureja, vanhaa linnaa.
Hän söi murkinan eräässä Fresselinesin ravintolassa ja teki juuri lähtöä, kun näki ukko Charelin astelevan torin yli pikku kärryjänsä lykäten. Hän alkoi heti seurata vanhusta hyvin pitkän matkan päässä.