"Mikä teitä vaivaa?" kertasi hän.
"Ei mikään... se menee ohitse..."
"Mutta..."
"Minä pelkään..."
"Tekö pelkäätte!"
"Niin", tunnusti Beautrelet avomielisesti, "hermoni tekevät tenän... tavallisesti saan ne talttumaan... mutta tänään, hiljaisuus... jännitys... Ja tuon sihteerin tikarinpistosta asti... Mutta se menee ohi... jo tulen kuntoon..."
Hän sai noustuksi jaloilleen, ja Valméras veti hänet pois kuistilta. He hapuilivat eteenpäin käytävässä niin hiljaisesti, ettei kumpainenkaan tiennyt mitään toisestaan.
Mutta heikkoa valoa heijastui pylväiköstä, jota kohti he etenivät. Valméras pisti päänsä sisälle. Portaiden juurelle oli asetettu yölamppu pikku pöydälle, joka pisti näkyviin erään palmun notkeiden oksien lomasta.
"Seis!" kuiskasi Valméras.
Lampun vierellä seisoi vartioimassa pyssy kädessä mies.