He astuivat kahdet portaat ja saapuivat mattojen verhoamaan käytävään.
"Oikealle", kuiskasi Valméras... "neljäs huone vasemmalla".
He löysivät pian tämän huoneen oven. Vanki oli teljetty, kuten he olivat odottaneetkin. Heidän täytyi hiljalleen ahertaa puolisen tuntia ennen kuin saivat suoriutuneiksi lukosta. Vihdoin he pääsivät sisälle.
Beautrelet hiipi vuoteen ääreen. Hänen isänsä nukkui.
Hän herätti vanhuksen varovasti.
"Minä se olen, Isidore... ja eräs ystävä... älä pelkää... nousehan... ei sanaakaan..."
Isä pukeutui, mutta juuri heidän lähtiessään hän huomautti matalalla äänellä:
"Minä en ole yksinäni linnassa..."
"Ahaa! Keitä muita? Ganimard? Holmes?"
"Ei... ainakaan en minä ole heitä nähnyt."