Hän kulki suoraa päätä Duclairiin ja söi siellä aamiaista. Tästä kauppalasta lähdettyään hän seurasi Seineä ja pysytteli melkein herkeämättä jokivarressa. Hänen vaistonsa, jota muuten monet todenmukaiset oletukset vahvistivat, johtivat hänet yhä takaisin tuon kauniin virran polveileville partaille. Cahorniin tehdyn murtovarkauden jälkeen vietiin sen kokoelmat Seineä myöten pois. Kappelista ryöstetyt vanhat kiviveistokset oli kuljetettu Seinelle. Hän oli näkevinään kokonaisen laivaston lotjia säännöllisessä liikenteessä Rouenin ja Havren välillä, ottamassa lastikseen koko seudun taideaarteita ja rikkauksia, toimittaakseen ne miljaardimiesten maahan.
"Tunnen käryä!... Tunnen käryä!" mutisi nuori mies läähättäen, siten kerran toisensa perästä hipaistessaan totuutta.
Ensimmäisten päivien pettymykset eivät lannistaneet hänen miehuuttaan. Hänellä oli luja ja horjumaton luottamus johtonansa olevan otaksuman oikeuteen. Riuska, huima se oli — mitäpä siitä! Se oli hänen ahdistamansa vihollisen arvoinen. Otaksuma sopeutui siihen ihmeelliseen todellisuuteen, jolla oli nimenä Lupin. Kun oli tekemisissä tuon miehen kanssa, täytyi pysytellä kuulumattoman, liioitellun, yli-inhimillisen rajoissa.
Jumièges, La Mailleraie, Saint-Vandrille, Caudebec, Tancarville, Quilleboeuf, kaikki seutuja hänen muistojansa täynnä. Kuinka monta kertaa olikaan hän katsellut niiden upeita goottilaisia torneja tai niiden avaroiden raunioiden suuruutta!
Mutta Havre ja sen ympäristöt houkuttelivat Isidorea kuin majakan tuike. "Ranskan kuninkailla on salaisuuksia, jotka useasti määräävät tapausten kulun ja kaupunkien kohtalot."
Nuo hämäräperäiset sanat loistivat äkkiä Beautreletille säihkyvän kirkkaina. Eikö tuossa ollut selvä selitys niistä vaikuttimista, jotka olivat saaneet Frans I:n perustamaan kaupungin tähän paikkaan, ja eikö Havre-de-Grâcen kohtalo ollut liittynyt Neulan salaisuuteen?
"Niin se on... niin se on..." jupisi Beautrelet kiihkeänä. Vanha normandialainen jokisuisto, noita tärkeitä kohtia, noita alkuperäisiä ytimiä, joiden ympärillä ranskalainen kansallisuus on muodostunut, vanha jokisuisto linnoitettiin noilla kahdella voimalla, toinen julkinen, elävä, kaikkien tuntema, — uusi satama, joka hallitsee merta ja avautuu maailmalle —, toinen hämärä, tuntematon, ja näkymättömyytensä, luoksepääsemättömyytensä takia sitä pelottavampi. Neulan kautta selkiää kokonainen sivu Ranskan ja kuningashuoneen historiaa, niinkuin Lupininkin koko historia. Samat voiman ja vaikutusvallan lähteet ylläpitävät ja vartuttavat kuningasten ja seikkailijan menestystä.
Kauppalasta toiseen, joesta mereen Beautrelet nuuski, kaikki aistit teritettyinä, ja koetti hengettömiltäkin olioilta saada tietoonsa niiden salaista merkitystä. Tämäkö kumpu hänen pitäisi tutkia? Tämä metsä? Tämän kylän talot? Tämän talonpojanko jokapäiväisistä sanoista hän löytäisi sen pikku sanan, joka ilmaisisi kaikki?
Eräänä aamuna hän söi aamiaista muutamassa vanhan rannikkokaupungin Honfleurin ravintolassa. Saman pöydän ääressä aterioitsi muuan noita punakoita ja kömpelöitä normandialaisia hevoskauppiaita, jotka kiertelevät seudun markkinoilla pitkä mekko yllä ja piiska kourassa. Hetkisen kuluttua oli Beautrelet huomaavinaan miehen silmäilevän häntä jonkun verran tarkkaavasti, kuin tuntisi hänet tai ainakin koettaisi muistutella häntä mieleensä.
"Ei", ajatteli hän, "minä erehdyn; en ole milloinkaan nähnyt tuota hevoskauppiasta eikä hänkään minua".