Seinät olivat verhotut tauluilla, joista Beautrelet luki mitä kuuluisimpia nimiä. Siellä oli Rafaelin Katso Jumalan karitsa, Andrea del Sarton Lucrezia Feden muotokuva, Tizianin Salome, Botticellin Madonna enkeleineen, Tintoretton, Carpaccion, Rembrandtin, Velasquezin maalauksia...
"Oivallisia jäljennöksiä", lausui Beautrelet hyväksyvällä äänellä.
Lupin katseli häntä hämmästellen.
"Mitä! Jäljennöksiä! Oletko hullu! Jäljennökset ovat Madridissa, hyvä ystävä, Venetsiassa, Münchenissä, Amsterdamissa."
"Ja nämä täällä?"
"Alkuperäisiä, poikaseni, kärsivällisesti kerättyjä kaikista Euroopan museoista, minne rehellisesti olen jättänyt erinomaisia jäljennöksiä sijalle."
"Mutta ennemmin tai myöhemmin..."
"Ennemmin tai myöhemmin tulee petos huomatuksi? No, niin, silloin löydetään nimikirjoitukseni joka maalauksesta — takaa — ja saadaan tietää, että minä se olen lahjoittanut maalleni alkuperäiset mestariteokset. Oikeastaanhan en ole muuta tehnyt kuin mitä Napoleon teki Italialle... Ah, katsokaahan, Beautrelet, tuossa ovat kreivi de Gesvresin neljä Rubensia..."
Iskut jatkuivat Neulassa.
"Tämä on sietämätöntä", sanoi Lupin. "Käykäämme ylemmäs."