Uudet portaat. Uusi ovi.

"Seinämattojen osasto", ilmoitti Lupin.

Ne eivät olleet ripustettuja seinille, vaan kokoon käärittyjä, sidottuja, nimikirjoituksilla varustettuja ja seassa antiikkisia kangaskääryjä, joita Lupin availi: loistavia korukudoksia, ihmeteltäviä sametteja ja hienoja pehmeävärisiä silkkejä, messukaapuja, kulta- ja hopeakudelmia...

He astelivat yhä ylemmäksi, ja Beautrelet näki tasku- ja pöytäkellohuoneen, kirjastohuoneen (kuinka loistokantisia ja kallisarvoisia, verrattomia kirjoja, kirjoja, joita löytyy yksi ainoa kappale, varastettuja suurista kirjastoista!), pitsihuoneen, muinaismuistojen salin.

Ja joka kerralla pieneni huoneen koko.

Ja joka kerralla kävi jyske etäisemmäksi. Ganimard menetti alaa.

"Tässä on viimeinen sali", selitti Lupin, "aarrekamari".

Se oli aivan erilainen kuin muut. Pyöreä kuten toisetkin, mutta hyvin korkea, keilamainen, ollen rakennuksen huipussa, ja sen lattia oli kai viisitoista tai kaksikymmentä metriä Neulan ylimmästä kärjestä.

Maan puolella ei ollut mitään aukkoa. Mutta meren puolella, missä ei tarvinnut uteliaiden katseita pelätä, oli kaksi leveätä lasi-ikkunaa, joiden läpi valo virtanaan tulvi sisään.

Lattia oli kallisarvoista puuta, ja siihen oli sommiteltu yhteiskehäisiä kuvioita.