"Antaudu, Lupin!" huusi Ganimard, jonka revolverin piippu pistäytyi pirstautuneen ovilaudan aukosta, mistä hänen silmänsäkin kiiluivat. "Antaudu, Lupin!"
"Kaarti kaatuu, mutta ei antaudu!"
"Jos liikahdat paikaltasi, niin ammun sinut!"
"Tyhjää! Sinä et voi satuttaa minuun tänne."
Lupin oli vetäytynyt syrjään, ja vaikka Ganimard olisi voinut ampua oven aukosta suoraan, niin hän ei todellakaan voinut ampua, saati tähdätä, siihen suuntaan, missä Lupin seisoi.
Tämän asema ei silti ollut vähemmän hirvittävä, sillä maalauksen takana oleva ovi, josta hän oli toivonut pelastuvansa, oli aivan vastapäätä Ganimardia. Yritys paeta sitä tietä vaati asettumaan poliisin ampuma-aseen eteen, ja siinä oli viisi luotia jälellä...
"Lempo", sanoi hän nauraen, "osakkeeni näyttävät laskevan. Se on sinulle oikein, sinä vanha Lupin, kun tahdoit kokea viimeisen jännittävän hetken ja jännitit jousen liian kireälle. Sinä olet lörpötellyt liiemmälti."
Hän pysyttäytyi lähellä seinää. Poliisien ponnistuksista oli taaskin lauta lohjennut ovesta ja Ganimard saattoi toimia vaivattomammin.
Kolmen metrin matka, ei enempää, erotti nuo kaksi vastustajaa toisistaan. Mutta eräs kullattu kaappi suojeli Lupinia.
"Autahan toki, Beautrelet!" huusi vanha poliisi raivoissaan hammasta purren... "ammu, äläkä siinä töllistele..."