Hän piti myös Raymondea silmällä. Nuori nainen painui hiljaisesti kiinni rakastamaansa mieheen. Hän oli ottanut tämän kädet omiinsa ja katsahti useasti häneen, ja Beautrelet huomasi monesti, että hänen kätensä puristivat hänen käsiään ja että hänen silmiensä ilme kävi vieläkin kaihomielisemmäksi kuin ennen. Ja joka kerta oli se ikäänkuin äänettömänä ja surullisena vastauksena Lupinin huomautteluihin. Oli kuin tuo kevyt sanatulva, tuo ivaava elämänkatsomus olisi tuottanut hänelle kärsimystä.
"Vaikene", jupisi hän, "pilanteko on kohtalon uhmaamista. Paljon onnettomuuksia voi vielä osua tiellemme."
Dieppen kohdalla täytyi heidän sukeltaa alas, jottei heitä voitaisi kalastajaveneistä nähdä. Ja kaksikymmentä minuuttia sen jälkeen he kaarsivat rantaa kohden, ja vene livahti pieneen vedenalaiseen satamaan, jona oli kallioon säännöllisesti muodostunut komero, laskeutui aallonmurtajan viereen ja nousi hitaasti pinnalle.
"Lupin-satama", selitti Lupin.
Paikka oli noin viisi lieuea Dieppestä ja kolme Tréportista; sitä suojeli sekä oikealta että vasemmalta kaksi kallioröykkiötä, ja se oli apo autio. Hieno hiekka peitti tuon kaltevan pyöreän rannan.
"Astu maihin, Beautrelet... ojenna kätesi minulle, Raymonde. Ja sinä, Charolais, lähde takaisin Neulaan ja ota selville, mitä tapahtuu Ganimardin ja Duguay-Trouinin välillä, ja tule sitten illalla kertomaan minulle. Tuo juttu kiinnittää mieltäni tavattomasti."
Beautrelet ihmetteli jonkun verran uteliaasti, miten he pääsisivät ylös tuosta suljetusta lovesta; sitten hän huomasi rautaiset tikkaat rantaylängön juurella.
"Isidore", puheli Lupin, "jos tuntisit maantieteesi ja historiasi, niin tietäisit, että me olemme alapuolella Parfonvalin solatien, joka vie Bivillen seudulle. Enemmän kuin sata vuotta sitten, yöllä elokuun 23 päivää vasten 1803, nousivat Georges Cadoudal ja kuusi hänen rikostoveriansa maihin Ranskassa, viedäkseen vankeuteen Bonaparten, ensimmäisen konsulin, ja he kapusivat ylös sitä tietä, jonka sinulle nyt osoitan. Sittemmin ovat kallion vieremät tärvelleet tien. Mutta Louis Valméras — laajemmin tunnettu nimellä Arsène Lupin — on laitattanut sen kuntoon omalla kustannuksellaan, ja hän on ostanut talonpoikaistalon nimeltä Neuvillette, jossa salaliittolaiset viettivät ensimmäisen yönsä ja jossa hän nyt liikehommistaan luopuen ja maailmasta eronneena aikoo asua äitinsä ja vaimonsa kanssa, viettäen rehellisen maalaisherran elämää. Herrasmies-murtovaras on kuollut, eläköön herrasmies-talonpoika!"
Tikkaat kavuttuansa he tulivat ahtaalle rotkolle, nähtävästi sadeveden kaivamalle jyrkälle vesiuurrokselle, jonka toiseen päähän oli hakattu portaiden tapainen, kaidepuulla varustettu käytävä. Tämä kaide oli Lupinin selityksen mukaan asetettu pitkän, paaluihin kiinnitetyn köyden sijalle, jota seudun asukkaat ennen olivat käyttäneet päästäkseen alas pikku lahdelmalle.
Puolen tunnin vaivaloinen kiipeäminen toi heidät ylängölle, vähän matkan päähän sellaisesta pienestä maaluolasta, joista rannikon tullisotamiehet etsivät kattoa päänsä päälle. Kahta minuuttia myöhemmin he tapasivatkin tullisotamiehen tienmutkassa.