"Ei. Kuorma purettiin eräänlaiseen litteäpohjaiseen veneeseen, pinassiksi sellaista sanotaan, ja se oli laiturissa."
"Ja mistä nuo kärryt tulivat?"
"Oh, tunsinhan minä ne. Ne omisti vuokra-ajuri Vatinel."
"Missä hän asuu?"
"Louvetotin kylässä."
Beautrelet tarkasteli yleisesikunnan karttaa. Louvetotin kylä oli risteyksessä, jossa Yvetotista Caudebeciin johtava tie leikkasi pientä ja mutkaista tietä, ja jälkimmäinen johti metsän läpi La Mailleraieen!
Vasta kello kuusi illalla onnistui Isidoren eräästä kapakasta tavata Vatinel, eräs noita vanhoja ovelia normandialaisia, jotka vieraita kohtaan ovat aina varuillaan ja epäluuloisia, mutta jotka eivät voi vastustaa kultakolikon houkutusta muutaman ryypyn päästyä heihin vaikuttamaan.
"Niin, monsieur, nuo autoherrat olivat tilanneet minut kello viideksi aamulla risteykseen. Ne jättivät minulle neljä aimo kääryä, näin korkeita. Yksi herroista seurasi mukanani. Ja me kannoimme tavarat alas pinassiin."
"Puhutte heistä niinkuin olisitte tuntenut heidät jo ennen."
"Kuinkas muuten, tunsin maar! Kuudennen kerran jo käyttivät minua."