"Onko se mahdollista?"
"Pelkkää tyhjyyttä!"
Kreivi kumartui ottamaan käteensä sirpaleen.
"Tarkastelkaa sitä visusti, herra kreivi... seoksesta tehtyä! Tummennutta, kulunutta, mustanvihreää kuin vanha marmori... mutta kaikessa tapauksessa seosta... siinä kaikki, mitä on mestariteoksista jäljellä! Sen he ovat saaneet moniaissa päivissä aikaan! Sitäpä herra Charpenais, joka jäljensi Rubens-taulut, on valmistellut jo vuosi takaperin!"
Nyt oli hänen vuoronsa tarttua herra Filleulin käsivarteen.
"Mitä sanotte tästä, herra tutkintotuomari? Eikö se ole suurenmoista? Kappeli ryöstetty! Kokonainen goottilainen kappeli kehvelletty pala palalta pois! Kokonainen liuta pystykuvia korjattu talteen. Ja sijalle pantu valettuja kaavailuja! Verrattoman taidekauden oivallisimpia tuotteita siepattu! Sanalla sanoen, koko pyhäkkö varastettu! Eikö se ole kuulumatonta? Ooh, herra tutkintotuomari, mikä jättiläisnero se mies onkaan!"
"Osaattepa vahvasti värittää, herra Beautrelet!"
"Ei voi milloinkaan kyllin vahvasti värittää, kun on moisesta miehestä puhe. Kaikki, mikä kohoaa tavallisuuden tason yläpuolelle, on ihailun arvoista. Ja hän on päätänsä pitempi kaikkia muita. Tämä varkaus ilmaisee niin elävää mielikuvitusta, sellaista voimaa, taitoa ja kylmäverisyyttä, että selkäpiitäni karmii."
"Vahinko, että hän on kuollut", naureli herra Filleul, "muutoin olisi hän lopuksi varastanut Notre-Damen tornin".
Isidore kohautti hartioitaan.